Kunnanhallitus, kokous 4.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 181 Merttelän koulukiinteistön jatkokäyttö

RUSDno-2023-460

Valmistelija

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Perustelut

Valtuusto päätti kokouksessaan 29.5.2023 § 26, että Merttelän koulun toiminta itsenäisenä kouluna päättyy 31.7.2023. 

Keväästä 2023 lähtien kunnanhallituksessa on käyty keskustelua kunnan kiinteistöjen kunnosta ja kiinteistösuunnitelmasta. Virkamiestyönä on valmistunut luonnos Merttelän koulurakennuksen ja sitä ympäröivän alueen jatkokäytöksi. Luonnos on esityslistan oheismateriaalina. Valmistelussa on lähdetty siitä, että kiinteistö alueineen ja uudisrakennuksineen tulisi teknisen sektorin sekä hyvinvointisektorin käyttöön. Hyvinvointisektori voisi yhdessä ruskolaisten yhdistysten ja muiden toimijoiden kanssa suunnitella alueen tarkempaa jatkokäyttöä.

Nykyinen kiinteistö koostuu:

1. 1950-luvulla rakennetusta osasta, jossa sijaitsee vuokrahuoneisto, entiset opettajahuoneet ja oppilashuollon tilat sekä kaksi luokkatilaa. Tilan kellariosassa on teknisiä tiloja ja varastoja

2. 1980-luvulla rakennetusta osasta, jossa sijaitsee luokkatiloja

3. 2000-luvulla rakennetusta osasta, jossa sijaitsee liikuntasali, pesutilat, luokkahuone ja muunneltava luokkatila/auditorio

Suunnittelussa on lähdetty siitä, että 1950-luvun osa kuvaan merkityllä rajauksella sekä etupihan katos puretaan. Koska tilassa on nykyisin vuokra-asunto, on asiasta keskusteltu kiinteistössä asuvien vuokralaisten kanssa.

Nykyisen kiinteistön muutoksena 2000-luvun osa tulee erottaa ilmatiiviillä seinällä 1980-luvun osasta. Tämä toimenpide on jo suoritettu loppukesän aikana ilmastointiteknisistä syistä. 2000-luvun osa tulisi hyvinvointitoimialan ja ns. kolmannen sektorin käyttöön (liikunta, kulttuuri, kokoukset, seurat ym.). Tätä osiota voitaisiin hyödyntää myös päivähoidon väistötilana. Ajoreitti alueen pihalle kyseisiin tiloihin säilyisi nykyisenä ajotienä, joka on ollut henkilökunnan kulkuyhteytenä. 1980-luvulla rakennettuun osaan tulisi uusi sähköpääkeskus ja lämmistysjärjestelmä. Osana muutosta olisi myös 1980-luvulla rakennetun osan ja 1950-luvun jäävään osaan kohdistuvat välttämättömät muutostyöt (ulkoseinärakenteet, mahdollinen vesikate sekä LVI- ja sähkö- ja automaatiotoimenpiteet). Näihin tiloihin sijoittuisivat mm. puuverstas, metallityötila, maalaustila ja vesihuollon varasto.

Lisäksi hanke sisältäisi kaksi uudisrakennusta nykyiselle koulun edessä olevalle hiekkakentälle. Isompaan uudisrakennukseen sijoittuisi konehalli sekä sosiaali- ja pesutilat. Pienempään suojakatostyyppiseen tilaan sijoitettaisiin mm. hiekoitushiekat, maa-ainekset, työkoneiden työvarusteet, peräkärryt sekä muut ulkona säilytettävät laitteet. Lisäksi alueelle sijoittuisi jätepiste. Kulku tälle alueelle tapahtuisi Koulutien siltä alueelta, joka tällä hetkellä on ollut ns. oppilasjättöparkkina.

Teknisen tilan toteuttaminen Merttelään vapauttaisi/poistaisi seuraavat tilat: Nuorisotalon varasto, Aholan alueen hiekoitussepelivarasto, Maunun koulun takana oleva pieni kiviainesvarasto sekä Ruskotalon alakerran. 

Alueella nyt oleva leikkikenttä jäisi vapaaseen käyttöön edelleen sekä varhaiskasvatuksen väistötilatarpeen leikkikentäksi. Lisäksi purettavan rakennuksen tilalle voitaisiin varata pienimuotoinen tila hiekkaurheilukentälle pallopelejä ja talviajan jäädyttämistä varten. 

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on alustavan laskelman mukaan n. 800.000 euroa, josta uusien rakennusten ja pihan  osuus olisi n. 400.000-500.000 euroa. Hanke voidaan toteuttaa kahdessa vaiheessa. Mikäli hanke toteutetaan kahdessa vaiheessa, tekninen toimi suosittaa uudisrakennusten tekoa ensin, koska 2000-luvulla rakennettu tila olisi lähes sellaisenaan hyödynnettävissä päivähoidon väistötilaksi. Väistötilan toteuttaminen vaatisi muutaman kymmenentuhannen euron suuruisen määrärahan muutostöitä varten. Hanke kokonaisuudessaan olisi käynnistettävissä vielä tämän vuoden aikana.

Tämän vuoden investointiohjelmasta on jäämässä käyttämättä Ketunluolan ja Hiidenvainion kunnallistekniikan määrärahoista yhteensä n. 640.000 euroa sekä toisaalta Karhukallion päiväkodin saneeraukseen varatusta määrärahasta (600.000 euroa) n. 500.000 euroa. 

Asian valmistelussa ei ole koettu vättämättömksi erillisen ohjausryhmän perustamista hanketta varten, vaan asiasta raportoidaan suoraan kunnanhallitukselle kuukausittain. Sama raportti toimitetaan myös tiedoksi tekniselle lautakunnalle sekä hyvinvointilautakunnalle.

Tekninen johtaja on läsnä kokouksessa alustamassa asiaa. 

Esityslistan oheismateriaalina on luonnos Merttelän koulukiinteistön jatkokäytöksi.

 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus tekee periaatepäätöksen Merttelän koulun jatkokäytöstä edellä kuvattujen suuntaviivojen mukaisena. Hanketta on mahdollisuus tarkentaa hankkeen etenemisen myötä.

Kunnanhallitus keskustelee hankkeen aikataulusta ja mahdollisesta vaiheistuksesta tekee asiaan liittyvät määrärahaesitykset valtuustolle.

Päätös

Kunnanhallitus antoi lisäohjeita Merttelän koulun investointihankkeesta ja päätti, että se palautetaan jatkovalmisteluun ja tuodaan käsittelyyn talousarvion 2024 yhteydessä.