Tekninen lautakunta, kokous 12.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 91 Vahto-Rusko siirtovesijohdon lupa

RUSDno-2023-408

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mika Heinonen, Tekninen johtaja, mika.heinonen@rusko.fi

Perustelut

Vahto-Rusko vesihuoltohanke toteutettiin Varsinais-Suomen Elykeskuksen ja Ruskon kunnan yhteisenä hankkeen vuosina 2012 ja 2013. Rakennuttamisen hoiti Elykeskus ja maankäyttöluvat Ruskon kunta. Suunnitelmat valmistui 2010-2012. Suunnittelun tarkentuessa, alkuperäisiin suunnitelmiin lisättiin vesijohto, jonka jälkeen lopulliset suunnitelmat esiteltiin yleisötilaisuuksissa. Tavoitteena oli rakentaa noin 10 km vesijohtoa ja 15 km viemäriä syyskuun 2013 loppuun mennessä. Hanke oli Ruskon kunnalle yhdyskuntarakenteellisesti merkittävä ja on vesilain 13 a § mukainen hanke.

Ruskon kunta ei ole tehnyt viemäristä eikä vesijohdosta kunnan sisällä virallisia lupapäätöksiä. Kunnan perustelu on se, että kyseessä on maanomistajan kanssa sovittava asia eikä luvanvarainen toiminta. 

Ruskon kunta haki alunperin maanmistajien lupaa viemärille ja maanomistajien kanssa tehtiin maankäyttösopimukset, joka kattaa viemärin. Vesijohdon lisäämisellä kaivantoon ei haettu erillistä lupaa, vaan elokuussa 2012 lähetettiin maanomistajille kirje, jossa pyydettiin olemaan yhteydessä kuntaan, jos maanomistaja ei hyväksy vesijohdon asentamista siirtoviemärin kanssa samaan kaivantoon. Yksikään maanomistaja ei silloin ottanut yhteyttä.

Tekninen lautakunta käsitteli 7.2.2019 § 15 siirtoviemärin yhteydessä asennettua vesijohtoa. Tekninen lautakunta päätti silloin hakea rakennus- ja ympäristölautakunnalta sijoituslupaa jätevesiviemärille ja vesijohdolle yleiskartan mukaisesti. Tämä tarkoittaa rekisterimerkinnän hakemista. Sen jälkeen lautakunta keskusteluissa päätti, että ensin lähetetään maanomistajille kirje vapaaehtoisesta luvan saamisesta, jonka jälkeen vasta haetaan rekisterimerkintä niille kiinteistöille, joilta suostumusta ei saada.

Tekninen lautakunta totesi 14.11.2019 kokouksessaan, että lautakunta on aikeissa vahvistuttaa viemäri- ja vesijohdon linjaukset rasitteina. Sittemmin Ruskon kunnanhallitus on käyttänyt asiassa otto-oikeuttaan ja keskeyttänyt kunnan sisäisen hakemuksen toimeenpanon. Kunnanhallituksen mukaan tulevan veden vesijohto ei ole maassa luvatta, koska putki sijaitsee samalla vesihuoltoalueella jätevesiviemärin kanssa, jota varten suostumus on saatu.

Ruskon kunta on 11.9.2020 käynnistänyt lunastustoimituksen maanmittauslaitokselta yhden maanomistajan kiinteistöjen kohdalla, koska korvauksista on maanomistajan näkemyksen mukaan epäselvyyttä, tällöin kunta tai maanomistaja voi hakea lunastustoimitusta maanmittauslaitokselta, jotta mahdollinen epäselvyys saadaan lopullisesti ratkaistua. Maanmittauslaitos on jättänyt toimituksen silleen, joten rasitetoimitus ei ole enää vireillä todettuaan laillisten edellytysten toimituksen jatkamiselle puuttuneen, koska sopimusta ei ole tehty rasitteen perusteeksi. 

Kyseinen maanomistajan on tehnyt hallintokantelun asiasta aluehallintovirastoon, aluehallintoviraston päätös toimitetaan lautakunnan jäsenille sähköpostilla.

Ratkaisussa aluehallintovirasto huomauttaa Ruskon kuntaa, että vesijohdon asentaminen edellyttää rakennusvalvontaviranomaisen myöntämää lupaa.

Erillisessä ohjauksessa päätöksen ohessa aluehallintovirasto ohjaa Ruskon kunnan saattamaan vireille lupamenettelyn kunnan rakennusvalvontaviranomaisessa oikeustilan saattamiseksi lailliseksi luvattomien vesijohtojen osalta.
Tämän jälkeen aluehallintovirasto ohjaa kantelijan tarvittaessa saattamaan vireille lunastusmenettelyn maanmittauslaitoksessa mahdollisten korvausten käsittelyä varten.

Tämän tulkinnan mukaan päätös 7.2.2019 § 15, Tekninen lautakunta päätti hakea rakennus- ja ympäristölautakunnalta sijoituslupaa vesijohdolle yleiskartan mukaisesti, koska vesijohdon asentaminen edellyttää rakennusvalvontaviranomaisen myöntämää lupaa. Ensin lähetetään maanomistajille kirje vapaaehtoisesta luvan saamisesta, jonka jälkeen vasta haetaan rekisterimerkintä niille kiinteistöille, joilta suostumusta ei saada, olisi ollut oikea ratkaisu. Lisäksi ohjauksessa todetaan että mahdolliset korvaukset käsittelee maanmittauslaitos.

 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Mika Heinonen, Tekninen johtaja, mika.heinonen@rusko.fi

Tekninen lautakunta päättää hakea rakennus- ja ympäristölautakunnalta sijoituslupaa vesijohdolle yleiskartan mukaisesti. Ensin lähetetään maanomistajille kirje vapaaehtoisesta luvan saamisesta, jonka jälkeen vasta haetaan rakennusvalvontaviranomaisen lupa niille kiinteistöille, joilta suostumusta ei saada.

Päätös

Päätösehdotuksen mukaisesti

Valmistelija

  • Mika Heinonen, Tekninen johtaja, mika.heinonen@rusko.fi

Perustelut

Tekninen johtaja esittelee lautakunnalle maanomistajille laaditun kirjeen vapaaehtoisesta luvan saamisesta.

Tekninen lautakunta keskustelee sisällöstä ja tekee tarvittavat muutokset.

Ehdotus

Esittelijä

  • Mika Heinonen, Tekninen johtaja, mika.heinonen@rusko.fi

Tekninen lautakunta hyväksyy kirjemallin, joka lähetetään maaomistajille ja merkitsee asian tietoonsa saatetuksi.

Päätös

Päätösehdotuksen mukaisesti