Perustelut
Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että
a) Arttu Kähköselle myönnetään ero Ruskon kunnan opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varajäsenyydestä
b) valtuusto valitsee varajäsenen opetus- ja varhaiskasvatuslautakuntaan Arttu Kähkösen tilalle jäljellä olevaksi toimikaudeksi ja
c) lisäksi toteaa, että valtuuston puheenjohtajan tehtävä on tarvittaessa pyytää kunnan keskusvaalilautakuntaa määräämään uusia varavaltuutettuja vaalilain 93 §:n mukaisesti.
Ehdotus
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että Arttu Kähköselle myönnetään ero Ruskon kunnan opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varajäsenyydestä. Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto valitsee varajäsenen opetus- ja varhaiskasvatuslautakuntaan Arttu Kähkösen tilalle jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Lisäksi toteaa, että valtuuston puheenjohtajan tehtävä on tarvittaessa pyytää kunnan keskusvaalilautakuntaa määräämään uusia varavaltuutettuja vaalilain 93 §:n mukaisesti.
Päätös
Kunnanvaltuusto päätti myöntää eron Arttu Kähköselle opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varajäsenyydestä ja valitsee hänen tilalle uudeksi varajäseneksi Joona Haaralan. Lisäksi puheenjohtaja pyytää keskusvallilautakuntaa määräämään tilalle uusia varavaltuutettuja vaalilain 93 §.n mukaisesti.