Perustelut
Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että
a) Kirsi Kuismalle myönnetään ero Ruskon kunnan opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varajäsenyydestä
b) valtuusto valitsee varajäsenen opetus- ja varhaiskasvatuslautakuntaan Kirsi Kuisman tilalle jäljellä olevaksi toimikaudeksi ja
c) lisäksi toteaa, että valtuuston puheenjohtajan tehtävä on tarvittaessa pyytää kunnan keskusvaalilautakuntaa määräämään uusia varavaltuutettuja vaalilain 93 §:n mukaisesti.
Ehdotus
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että Kirsi Kuismalle myönnetään ero Ruskon kunnan opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varajäsenyydestä. Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto valitsee varajäsenen opetus- ja varhaiskasvatuslautakuntaan Kirsi Kuisman tilalle jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Lisäksi toteaa, että valtuuston puheenjohtajan tehtävä on tarvittaessa pyytää kunnan keskusvaalilautakuntaa määräämään uusia varavaltuutettuja vaalilain 93 §:n mukaisesti.
Päätös
Kunnanvaltuusto hyväksyi eron Kirsi Kuismalle kunnan opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varajäsenyydestä. Hänen tilalle valittiin Leena Purmonen-Merivirta.