Kunnanhallitus, kokous 8.1.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 9 Komit Oy Ab:n osakkaaksi liittyminen

RUSDno-2023-681

Valmistelija

  • Sari Laine, talous- ja hallintojohtaja, sari.laine@rusko.fi

Perustelut

Komit Oy Ab on kuntien omistama yhtiö, joka toimii omistajiensa hankintayksikkönä julkisista hankinnoista annetun lain mukaisesti. Yhtiö toteuttaa talous-, palkka- ja HR-järjestelmien sekä varhaiskasvatusratkaisujen julkisia hankintoja. Yhtiön osakkaat voivat tehdä sopimuksen valittujen toimittajien kanssa hankinnan ehtojen mukaisesti. Komit:n tavoitteena on hankkia ja tarjota omistajilleen kustannustehokkaita ICT-ratkaisuja ja palveluja.

Osakkuus Oy Komit Ab:ssa mahdollistaa siten modernin Varhaiskasvatuksen toiminnanohjausjärjestelmän hankinnan ilman että kunnan tarvitsee itse tehdä kilpailutusta/hankintaa. Osakkuus ei sido kuntaa hankkimaan Komit:n kilpailuttamia järjestelmiä.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus päättää liittyä Komit Oy Ab:n osakkaaksi 500 euron hintaan.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.