Kunnanhallitus, kokous 8.1.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 6 Määrärahamuutoksia käyttötalouteen vuodelle 2023

RUS-2024-3

Valmistelija

  • Sari Laine, talous- ja hallintojohtaja, sari.laine@rusko.fi

Perustelut

Ruskon kunnanvaltuusto on hyväksynyt 28.11.2022 § 71 vuoden 2023 talousarvion ja taloussuunnitelman 2024-2025. Talousarvio on käyttötalouden osalta sitova tehtäväalueen henkilöstömenojen ja toimintakatteen osalta. Investointimenojen sitovuustaso on projektikohtainen määräraha.

Hallintosäännön 56 §.n mukaan kunnanhallituksen on viipymättä tehtävä valtuustolle esitys määrärahan myöntämisestä tai korottamisesta. 

Ohessa kunnanhallituksen tekemiä määrärahamuutostarkasteluja:

Osakemerkintä Tilikunta 35 000 euroa.

Kesätyöntekijät

Kunnanhallitus on varannut perinteisesti yleishallinnon palvelualueelle avustusten tilille määrärahan nuorten kesätyöllistämiseen. Vuoden 2023 määräraha on ollut 43 000 euroa. Työohjelman selvittyä määrärahaa on siirretty työllistäville tehtäväalueille henkilöstömenoihin ja loppu on jäänyt yleishallintoon yrityksille myönnettäviin kesätyöseteleihin. Siirretään vuoden kesätyömäärärahoja yhteensä 30 600 euroa, josta varhaiskasvatukseen 10 200 euroa, hyvinvointipalveluille 8 840 euroa, siivouspalveluille 4 080 euroa, ruokapalveluihin 1 360 euroa sekä toimitila- ja vuokrauspalveluille 5 440 euroa.

Velvoitetyöllistetyt

Työllistämisen kustannuspaikalle on varattu 2023 työllistämistukituloa 73 945 euroa ja palkkamenoa 147 889 euroa alkuperäisen talousarvion mukaan. Siirretään 31.12.2023 saadun tiedon mukaan saadut avustustulot ja palkkamenot (11 289,27 euroa) vaaleihin 1 810,37 euroa, keskushallintoon 4 030,29 euroa, varhaiskasvatukseen 1 394,27 ja tekniseen toimeen 4 054,34 euroa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy lisämäärärahaesityksen Tilikunnan osakemerkintään 35 000 euroa. Lisäksi valtuusto hyväksyy kesätyöntekijöiden ja velvoitetyöllistettävien määrärahasiirrot kuvauksen mukaisesti.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.