Kunnanhallitus, kokous 8.4.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 84 Ruskon kunnan ilmastosuunnitelma

RUSDno-2024-79

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mika Heinonen, Tekninen johtaja, mika.heinonen@rusko.fi

Perustelut

Ruskon kunta haki ympäristöministeriöltä avustusta ilmastolain (423/2022) 14 a §:n mukaisen kunnan ilmastosuunnitelman tekemiseen.

Ympäristöministeriö on valtionavustuslain (688/2001) mukaisena valtionapuviranomaisena päättänyt myöntää hakijalle valtionavustusta ilmastolain (423/2022) 14 a §:n mukaisen kunnan ilmastosuunnitelman valmisteluun. Avustusta myönnetään 100 % hankkeen toteutuneista kokonaiskustannuksista, kuitenkin enintään 45 000 euroa. Avustus on käytettävissä 31.5.2024 saakka. 

Tekninen lautakunta päätti 10.8.2023 § 66 mukaisesti hankkia ilmastosuunnitelman suunnittelun A-Insinöörit Oy:ltä tarjouksen mukaisesti.

lmastosuunnitelmatyö käynnistettiin syyskuun alussa konsultin taustatyöllä, ja 11.9. pidettiin Ruskon kunnan edustajan, Valonian edustajan ja ilmastosuunnitelman tekijöiden välinen aloituspalaveri. Aloituspalaverissa käytiin läpi Ruskon kunnalle aiemmin laaditut päästölaskelmat ja päästöjen kehittyminen. Palaverissa todettiin, että aiempia tavoitteita ei ole, vaan tavoitteet muodostetaan ilmastosuunnitelman teon aikana. Käytiin läpi myös muiden Varsinais-Suomen kuntien tilannetta ja muualla asetettuja tavoitteita. Palaverissa sovittiin, että ilmastosuunnitelmassa keskitytään kunnan kannalta keskeisiin asioihin ja erityisesti ilmastosuunnitelmassa pakollisiksi esitettyihin asioihin. Lisätavoitteita huomioidaan, jos niillä on selkeät perustelut.

Ilmastosuunnitelmassa esitetään tavoitteet päästöjen vähentämiselle ja toimenpiteet tavoitteisiin pääsemiseksi. Ilmastosuunnitelma hyväksytetään kunnanvaltuustossa, ja sen on tarkoitus toimia kunnan toiminnan ohjaavana työkaluna.
Ruskon kunnassa suurimmat päästölähteet ovat energiankulutus, maatalous ja tieliikenne. Näissä tehtyjä toimenpiteitä on käsitelty tässä ilmastosuunnitelmassa, ja näille sekä muille osa alueille on esitetty päästöjenvähennyskeinoja ja päästövähennystavoitteita
Ruskon kunnan tavoitteena on saavuttaa 57 % päästöjen väheneminen vuoteen 2030 mennessä vuoteen 1990 verrattuna sekä 65 % vähennys vuoteen 2035 mennessä
Tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan paitsi aktiivisia toimia, myös vuorovaikutusta ja yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Myös kuntalaisia kannustetaan mukaan tavoitteiden saavuttamiseen ja ilmastosuunnitelman teemoista viestitään aktiivisesti.

Oheismateriaalina on valmistunut ilmastosuunnitelma.

Ilmastosuunnitelman tarkoitus on olla ohjaava ja siihen liittyvät asiat tuodaan erillisinä asioina tarvittaessa kunnan päätöksentekoon.

Ehdotus

Esittelijä

Mika Heinonen, Tekninen johtaja, mika.heinonen@rusko.fi

Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja valtuustolle oheismateriaalinan olevan ilmastosuunnitelman hyväksymistä.

Päätös

Asia jätettiin pöydälle ja lautakunta antoi ohjeistuksen korjauksiin

Valmistelija

Mika Heinonen, Tekninen johtaja, mika.heinonen@rusko.fi

Perustelut

Ilmastosuunnitelmaan on tehty lautakunnan esittämät muutokset.

Tavoitteita päivitetty, erityisesti maatalouden ja liikenteen osalta lisäisiä päästösäästöjä on muutettu maltillisemmiksi. Lopun seurantatyökaluihin lisätty SYKEn laskuri. 

Laskentatietokantaan on tehty päivitys päästöjen kehittämisestä ja ns. perustaso oli myös kehittynyt, eli tuo perusskenaarion ja Ruskon tavoitteen välinen ero on kaventunut edellisestä laskelmasta. 

Korjattu Ilmastosuunnitelma oheismateriaalina

Ehdotus

Esittelijä

Mika Heinonen, Tekninen johtaja, mika.heinonen@rusko.fi

Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja valtuustolle oheismateriaalina olevan ilmastosuunnitelman hyväksymistä.

Päätös

Keskusteltiin ilmastosuunnitelmasta

Kokouksessa annettiin uusi päätösehdotus:

Tekninen lautakunta hyväksyy osaltaan Ruskon ilmastosuunnitelman. Tekninen lautakunta kuitenkin huomauttaa, että kunta on omien päästötavoitteiden mukaisesti toiminut, mutta kunnalla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa liikenteen ja maatalouden päästöihin.

Päätös

Hyväksyttiin uuden päätösehdotuksen mukaisesti

Valmistelija

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Perustelut

Esityslistan oheismateriaalina on korjattu ilmastosuunnitelma.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy Ruskon kunnan ilmastosuunnitelman.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.