Kunnanhallitus, kokous 1.6.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 117 Talouden sopeuttaminen 2020

RUSDno-2020-225

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Ismo Airinen, Talous- ja hallintojohtaja, ismo.airinen@rusko.fi

Perustelut

Keskushallinnossa on laadittu kirjanpidosta saatavissa olevien taloustietojen perusteella Ruskon kunnan osavuosikatsaus ajalta 1.1.-31.3.2020. Katsaus on esityslistan oheismateriaalina. 

Katsauksessa on erikseen tarkasteltu mm. talousarvion toteutumista, verotuloja, talousarviolainoja ja maksuvalmiutta, asukasmäärää sekä tonttikauppoja. Tehtäväalueittainen tuloarvio- ja määrärahatoteuma on esitetty erillisenä. Investointien kehitys on esitetty projektikohtaisesti.   

Koronapandemian aiheuttamia vaikutuksia kunnan talouteen selostetaan kokouksessa. 

Ehdotus

Esittelijä

Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus päättää merkitä tietoonsa saatetuksi osavuosikatsauksen ajalta 1.1.-31.3.2020 ja lähettää sen valtuustolle tiedoksi.  

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

Lisäksi kunnanhallitus päätti merkitä tiedoksi käymänsä keskustelun kunnan taloustilanteesta kuluvana vuonna, ja että toimialojen tulee ryhtyä toimenpiteisiin säästöjen saavuttamiseksi niin henkilöstön, palveluostojen kuin hankintojen osalta. Toimialojen säästöesitykset tuodaan taloustyöryhmän kautta kunnanhallituksen käsiteltäväksi.  

Valmistelija

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Perustelut

Kunnanhallituksen tehtävänannon jälkeen taloustyöryhmä on pitänyt kaksi kokousta ja keskustellut toimialojen alustusten pohjalta vuoden 2020 sopeuttamistoimista kattaen niin mahdolliset säästötoimet kuin myös mahdolliset tulolisäykset. Taloustyöryhmä on kuullut osana käsittelyään teknistä johtajaa, hyvinvointijohtajaa, vs. varhaiskasvatusjohtajaa sekä johtavaa rehtoria.

Sopeuttamistarpeen taustalla ovat ennen muuta  kuntaliiton verotuloennusteen mukaisen verotulokertymän jääminen 1,9 miljoonaa euroa alle talousarviossa ennakoidun. Lisäksi taloudellista liikkumavaraa kaventavat sosiaali- ja terveysmenojen viime vuoden 9,4 prosentin kasvu vuoteen 2018 nähden ja sen vaikutus kuluvan vuoden talousarvioon. Lisäksi erikoissairaanhoidon alkuvuoden menokehitys on ollut Ruskon kunnalle haasteellinen. 

Verotulokertymän noinkin merkittäväksi ennakoitu aleneminen pohjautuu meneillään olevaan koronavirusepidemiaan ja sen vaikutukseen kokonaistalouteen. Valtiovarainministeriö on kuitenkin myöntänyt kunnille valtionosuuden verotulokompensaatiota, joka on oikeastaan ensi vuoden etukäteen tilitettyä valtionosuutta. Ruskon kunnan valtionosuuden verotulokompensaation suuruus on 580.000 euroa. Valtiovarainministeriö on vuoden 2021 talousarvioesityksen valmistelussa 30.4.2020 todennut, että eduskunnalle 4.6. annettavaan lisätalousarvioesitykseen sisällytetään talouden nopeaa elpymistä tukevien toimien kokonaisuus. Tämä tulee sisältämään myös kunnille osoitetun tukipaketin.

Taloustyöryhmässä 26.5. sovittiin, että toimialat tarkentavat esityksiään keskustelussa esiin nousseiden asioiden osalta siten, että ne voidaan saattaa kunnanhallituksen tietoon maanantain kokouksessa. Investoinnit ollaan tässä kohtaa jättämässä tarkastelun ulkopuolelle. Muina kannanottoina taloustyöryhmässä esiin tulivat; tonttien lunastusedun mahdollinen tarjoaminen 5 vuoden määräajan ylittäneille, siirtyminen koulujen it-hankinnoissa ns. palvelumalliin sekä puunmyynnin lisääminen kuluvana vuonna mahdollisuuksien mukaan. Hyvinvointitoimialan menoista ei taloustyöryhmän mielestä tule ainakaan liikaa säästää. 

Taloustyöryhmän kokouksessa keskustelua herättäneenä lyhyen aikavälin aiheena oli myös Ruskotalon kuntosalin jonkinasteinen avaaminen kesäkuun alusta lukien. Pidemmälle ajalle kohdistuvina vaikutuksina tulivat esiin varhaiskasvatuksen kuntalisän kriittinen tarkastelu sekä opetuksen valinnaisryhmien tarjonnan uudelleenarviointi.

Taloustyöryhmän työtä selvitetään kunnanhallituksen kokouksessa tarkemmin.

Taloustyöryhmä piti perusteltuna asian lähettämistä lautakuntien kommentoitavaksi.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

 Kunnanhallitus merkitsee taloustyöryhmän tähän astisen työn tietoonsa saatetuksi ja antaa mahdolliset lisäohjeet työn jatkamiseksi.

Lisäksi kunnanhallitus päättää lähettää toimialakohtaiset selvitykset lautakuntien kommentoitavaksi. Lautakuntien tulee käsitellä asia vielä kesäkuun aikana.

Päätös

Kunnanhallitus merkitsi taloustyöryhmän tähänastisen työn tietoonsa saatetuksi ja antoi lisäohjeita työn jatkamiseksi.

Lisäksi kunnanhallitus päätti lähettää toimialakohtaiset selvitykset saatesanoineen lautakuntien käsiteltäviksi ja toteutettaviksi päätöstensä mukaisesti. Lautakuntien tulee käsitellä asia vielä kesäkuun aikana. 

Lisäksi kunnanhallitus päätti hyväksyä esittelijän lisäesityksen Ruskotalon ja sisäliikuntapaikkojen supistetusta avaamisesta 1.6.2020 lukien.   

 

Kokouskäsittely

Käsittelyn aikana esittelijä esitti lisäksi, että kunnanhallitus hyvinvointijohtajan esityksen mukaisesti päättäisi Ruskotalon ja sisäliikuntapaikkojen avaamisen osalta, että

-Ruskotalon kuntosali avattaisiin normaaliin käyttöön pukuhuoneiden ollessa kuitenkin suljettuna koronatilanteen johdosta. Sisäliikuntavuorot ajoitettaisiin kahdelle peräkkäiselle päivälle,

-Vahdon kuntotila Laukolan koululla avattaisiin kesäkuun ajaksi. Koululla mahdollistettaisiin yhden erityisryhmän sisäliikuntavuoro 1 krt./vko. Pukuhuoneet olisivat suljettuja. Hiidenvainion koulun väestösuoja avattaisiin liikuntavälineiden varastoimiseksi. 


Muutoksenhaku

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.