Perustelut
Valtuusto hyväksyi 27.5.2024 § 29 tarkastuslautakunnan laatiman arviointikertomuksen 2023 ja lähetti sen toimialoille käsiteltäväksi ja toimenpiteitä varten.
Arviontikertomuksessa on todettu, että "aloitettuja työmaita tehdään valmiiksi, mutta uusia aloituksia on Ruskolla kuten muuallakin poikkeuksellisen vähän. Tämä johtaa siihen, että myös maksutuotot jäävät vähäisiksi. Sektorin mittarit ovat aika suppeat eli niitä olisi hyvä lisätä ainakin ympäristövalvonnan osalta esim. tyytyväisyyskyselyitä hyödyntäen."
Lisäksi on todettu, että "ympäristövalvonnassa palvelun toteuttaminen omana työnä ei ole perusteltua ja nykyiseen palveluun ollaan pääsääntöisesti tyytyväisiä". Ympäristönsuojelun yhteistyön jatkaminen Mynämäen kunnan tuottamana palveluna on hyväksytty kunnanhallituksessa 3.6.2024 § 128.
Vuoden 2023 arviointikertomus on esityslistan liitteenä.
Ehdotus
Esittelijä
-
Niko Paloposki, rakennustarkastaja, niko.paloposki@rusko.fi
Rakennus- ja ympäristölautakunta toteaa vuoden 2023 arviointikertomuksesta seuraavat huomiot:
- Kuten tarkastuslautakuntakin on todennut, niin maksutuottojen määrä on jäänyt suunnitellun tason alle, koska rakentaminen väheni koko maassa mm. inflaation ja korkojen nousun vuoksi. Lisäksi siihen vaikutti paikallisesti myös tonttitarjonnan väheneminen.
- Rakennus- ja ympäristölautakunnan vuoden 2024 talousarvioon on lisätty rakennusvalvontaa sekä ympäristönsuojelua koskevat tyytyväisyyskyselyn mittarit.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.