Perustelut
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta on käsitellyt kokouksessaan 26.9.2024 § 107 Turun kaupungin kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden toimintasuunnitelmaa ja seudullisen joukkoliikenteen palvelusuunnitelmaa vuodelle 2025.päättäen lähettää liitteet ja oheismateriaalit Turun ja muiden jäsenkuntien käsiteltäväksi.
Ruskon osalta palvelusuunnitelmassa tuodaan esiin se, että Ruskon liikennöintimenot vuonna 2025 ovat arviolta 1,21 miljoonaa euroa (-8,6 %). Ruskolla ei ole talousarvioon vaikuttavia muutoksia vuodelle 2025.
Ruskon liikennöintitulot vuonna 2025 ovat arviolta 0,42 miljoonaa euroa. Arvio ulkoisista lipputuloista on 0,15 miljoonaa euroa (-24,6 %). Kaiken lipputulon odotetaan kasvavan 5 % vuoden 2024 toisen osavuosikatsauksen tuloarviosta. Ruskon lipputulot ovat olleet laskemaan päin, joten lipputulotavoite on vaativa. Ruskon koululaislipputulot ovat vähentyneet vuonna 2024 merkittävästi ja niiden määrän arvioidaan olevan 40.000 euroa pienemmät vuonna 2025 verrattuna vudoen 2024 talousarvioon. Myös Kelan koulumatkatuen arvioidaan pienenevän 36.000 euroa meneillään olevan vuoden talousarvioon verrattuna. Ruskon liikennöinnin nettolukuarvio vuonna 2025 on -787.000 euroa (+1,6 %). Vuonna 2024 talousarviota laadittaessa Ruskon liikennöinnin nettolukuarvio on ollut -775.189 euroa. Järjestämiskustannusten suuruus Ruskolle vuodelle 2025 on 59.110 euroa kun se vuonna 2024 talousarviota laadittaessa oli 61.127 euroa. Liikennöinti- ja järjestämiskustannukset yhteensä vuodelle 2025 ovat siten 846.110 euroa ( 836.316 euroa vuonna 2024). Esitetyt liikennöintikustannukset ovat Ruskon talousarvion kehyksessä arvioidun suuruiset.
Esityslistan oheismateriaalina on Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan asiaa koskeva käsittely sekä liikkumispalveluiden palvelusuunnitelma 2025.
Ehdotus
Esittelijä
-
Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi
Kunnanhallitus päättää todeta, että sillä ei ole huomautettavaa vuoden 2025 seudullisen joukkoliikenteen palvelusuunnitelmasta.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.