Valtuusto, kokous 16.12.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 79 Väliaikaisrahoituksen myöntäminen Lavamäen yhdistykselle

RUSDno-2024-592

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sari Laine, talous- ja hallintojohtaja, sari.laine@rusko.fi

Perustelut

Lavamäen kyläyhdistys ry hakee väliaikaisrahoitusta ELY-keskuksen hyväksymään hankkeeseen ilmalämpöpumpun ja säilytystilan päivittämiseen. Haettava määrä on 7 200 euroa ja kokonaiskustannus hankkeessa on 8 000 euroa.

Kuntalain 129 §:n mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla. Sen estämättä, mitä 129 § 2 momentissa säädetään, kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden, joka liittyy sen liikuntalain (390/2015), kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain (728/1992), museolain (729/1992), teatteri- ja orkesterilain (730/1992) tai nuorisolain mukaisen tehtävän edistämiseen. Takauksen ja muun vakuuden antamisen edellytyksistä on kuitenkin voimassa, mitä siitä erikseen säädetään. Lisäksi kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden, jos se perustuu lain perusteella hyväksyttyyn tukiohjelmaan tai yksittäiseen tukeen tai liittyy yhteisölle tai säätiölle annettuun palveluvelvoitteeseen.

Ruskon kunnan rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteiden mukaan ( KV23.10.2023) antolainojen määrästä päättää kunnanvaltuusto talousarvion yhteydessä rahoituslaskelmassa. Kunnan on mahdollista myöntää rahoitusta vain hyvin rajatuissa tapauksissa (kunnan konserniyhtiöt ja lyhytaikainen välirahoitus leader-hankkeille).

Hallintosäännön mukaan valtuusto päättää talousarvion hyväksymisen yhteydessä antolainojen ja vieraan pääoman muutoksista. Muista rahoitukseen liittyvistä asioista päättää kunnanhallitus. 

Talousarviossa ei ole vuodelle 2024 varattu rahaa antolainaukseen, joten rahoituspäätöksen tekee kunnanvaltuusto.

Oheismateriaalit:

Hakemus liitteineen

ELY keskuksen päätös

Ehdotus

Esittelijä

Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus esittää, että valtuusto hyväksyy vuoden 2024 talousarvion rahoitusosaan 7 200 euroa antolainojen lisäykseen ja että 

Lavamäen kyläyhdistys ry:lle myönnetään 7 200 euron väliaikaisrahoitus ELY-keskuksen hyväksymään "ilmalämpöpumpun ja säilytystila" -hankkeeseen.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

Perustelut

Esityslistan oheismateriaaleina ovat Lavamäen kyläyhdistys ry:n tuloslaskelma 2023, yhdistysrekisteriote, arvio vastikkeettoman työn laadusta ja määrästä, tase, ELY-keskuksen tukipäätös, hakemuskooste, johtokunnan kokous 27.11.2024 sekä lainahakemus.

Ehdotus

Valtuusto hyväksyy vuoden 2024 talousarvion rahoitusosaan 7 200 euroa antolainojen lisäykseen ja Lavamäen kyläyhdistys ry:lle myönnetään 7 200 euron väliaikaisrahoitus ELY-keskuksen hyväksymään "ilmalämpöpumpun ja säilytystila" -hankkeeseen.

Päätös

Kunnanvaltuusto hyväksyi päätösehdotuksen.