Perustelut
Ruskon kunta on 15.10.2024 hakenut 25 500 euroa valtionavustusta Suomi liikkeelle -ohjelman liikuntaneuvonnan kehittämisavustusten määrärahasta. Lounais-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt myöntää toiminnalle valtionavustusta 24 000 euroa.
Hankkeen tavoitteena on laajentaa ja kehittää Ruskon kunnassa aiemmin pilotoitua liikuntaneuvontapalvelua, joka on kohdistunut työikäisiin ja ikääntyneisiin kuntalaisiin. Samalla hanke jatkaa ja vakiinnuttaa jo käynnistettyä liikuntaneuvontaa näiden kohderyhmien parissa, tavoitteena tehdä siitä pysyvä osa kunnan ja hyvinvointialueen palvelutarjontaa. Uusina kohderyhminä hanke keskittyy erityisesti alle kouluikäisiin lapsiin ja heidän perheisiinsä, toisen asteen opiskelijoihin sekä kutsuntaikäisiin nuoriin. Tavoitteena on tukea näiden ryhmien liikunnallista aktiivisuutta ja hyvinvointia tarjoamalla helposti saavutettavaa ja yksilöllistä liikuntaneuvontaa. Tavoitteena on myös vähentää lasten ylipainoa ja tukea nuorten fyysistä valmistautumista asepalvelukseen. Hankkeessa hyödynnetään nanny-palvelun hyväksi havaittua jalkautuvaa palvelumuotoa, joka tarjoaa yksilöllistä liikuntaneuvontaa kotiympäristöissä. Lisäksi vahvistetaan moniammatillista yhteistyötä kunnan, hyvinvointialueen ja paikallisten toimijoiden välillä.
Avustuksen käyttöaika on 1.1.–31.12.2025. Kunnan omarahoitusosuus hankkeen kokonaiskustannuksista on 40 %. Omarahoitusosuus voidaan kattaa talousarvioon varatuista määrärahoista ja niveltää hankkeen toimenpiteet osaksi olemassa olevaa toimintaa.
Ehdotus
Esittelijä
-
Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi
Lautakunta merkitsee hankkeen ja hankerahoituksen tiedokseen.
Päätös
Päätettiin päätösehdotuksen mukaisesti.