Valtuusto, kokous 28.4.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 16 Määräalan myynti Ylitalo-kiinteistöstä

RUSDno-2025-104

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Perustelut

Tuomas ja Kaisa Paulin ovat toimittaneet kuntaan 23.1.2025 päivätyn tiedustelun 1.400 m2:n suuruisen määräalan hankkimiseksi Ruskon kunnan omistamasta Ylitalo-nimisestä kiinteistöstä (Rnro 704-493-1-160) Lavamäen kylässä. He kertovat omistavansa viereiset kiinteistöt (704-493-1-116 ja 704-493-1-117). He toteavat tarkoituksenaan olevan rakentaa pihapiiriinsä savusaunan ja saunan tarkoituksenmukaisin sijoittamispaikka on joko aivan määräralan rajassa kiinni taikka määräalalla. Heidän tarkoituksenaan on yhdistää nykyiset kiinteistönsä yhdeksi kiinteistöksi. Hakemuksessaan he toteavat kunnan aiemmin päättäneen myydä määräalan Ylitalo-kiinteistöstä pari vuotta sitten (Kv 27.2.2023 § 7).

Käydyissä neuvotteluissa neliöhinnaksi on täsmentynyt 2,57 euroa/m2. Tätä hintatasoa on alueella sovellettu aiemminkin. Hintaa on kuitenkin tarkistettu indeksillä vuoden 2023 päätökseen nähden. Kyseisestä kiinteistöstä Vahdon kunta on aikanaan lohkonut tontteja. Vahdon kunta on niitä myynyt aikanaan ja loput on myyty Ruskon ja Vahdon kuntaliitoksen jälkeen.

Esityslistan oheismateriaalina on aluetta kuvaava karttaliite.

 

Ehdotus

Esittelijä

Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto päättää myydä xxxx ja xxxx xxxxx1.400 m2:n suuruisen määräralan Lavamäen kylässä sijaitsevasta Ylitalo-nimisestä tilasta (Rnro 704-493-0001-0160). Kauppahinta on 3.598 euroa.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

Perustelut

Esityslistan oheismateriaalina Vähätie 1:n kartta.

Ehdotus

Valtuusto päättää myydä Tuomas ja Kaisa Paulinille 1.400 m2:n suuruisen määräralan Lavamäen kylässä sijaitsevasta Ylitalo-nimisestä tilasta (Rnro 704-493-0001-0160). Kauppahinta on 3.598 euroa.

Päätös

Valtuusto hyväksyi päätösehdotuksen.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusoikeus
Päätökseen tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimus on osoitettava sille viranomaiselle jota kyseinen päätös koskee.

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksianto
Oikaisuvaatimus on tehtävä neljäntoista (14) päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Jollei muuta näytetä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä (7.) päivänä sen jälkeen, kun asiakirja on annettu postin kuljetettavaksi.
Saantitodistusta vastaan lähetetystä päätöksestä katsotaan saadun tieto saantitodistuksen osoittamana päivänä. Erillistä tiedoksisaantitodistusta käytettäessä päätöksestä katsotaan saadun tieto todistukseen merkittynä päivänä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Sähköinen asiakirja täyttää myös kirjallisen asiakirjan vaatimuksen. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

 - päätös, johon vaaditaan oikaisua
 - miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
 - millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Vaatimuksen perusteineen on käytävä ilmi oikaisuvaatimuksesta. Tekijän on allekirjoitettava oikaisuvaatimus ja siinä on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä saa Ruskon kunnan keskushallinnosta.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Osoitettava sille viranomaiselle jota kyseinen päätös koskee:

Kunnanhallitus, Hyvinvointilautakunta, Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta, Tekninen lautakunta TAI Tarkastuslautakunta

- viranomainen: xxxxxx
- käynti- ja postiosoite Vanhatie 5, 21290 Rusko
- puhelinvaihde 02 4393 511
- sähköposti rusko@rusko.fi