Perustelut
Taustaa
Ruskon kunnassa nuorisovaltuuston toiminnan kehittäminen ja nuorten osallisuuden vahvistaminen ovat olleet pitkäjänteisen työn kohteena. Kunnanhallitus perusti 28.3.2022 (§ 66) monialaisen työryhmän selkiyttämään nuorisovaltuuston toimintaperiaatteita ja -sääntöjä sekä lisäämään nuorten osallistumismahdollisuuksia myös edustuksellisuuden ulkopuolella. Työryhmä sai asiantuntijatukea Nuorten Akatemialta ja Osallisuuden osaamiskeskukselta. Kehittämistyön tulokset on raportoitu hyvinvointilautakunnalle 7.2.2023 (§ 4).
Työryhmän työssä painotettiin erityisesti nuorisovaltuuston toiminnan selkeyttämistä ja jatkuvuuden vahvistamista, nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien kehittämistä sekä rakentavan vuoropuhelun lisäämistä kunnan eri toimijoiden välillä. Kehittämistyön tueksi nuorisovaltuustolle ja vanhus- ja vammaisneuvostolle myönnettiin puhe- ja läsnäolo-oikeus kunnanvaltuuston kokouksiin (valtuusto 25.4.2022 § 25). Lisäksi kunnanhallitus ohjeisti lautakuntien puheenjohtajia hyödyntämään vaikuttamistoimielimiä aktiivisemmin päätöksenteossa.
Nuorisovaltuuston kokouspalkkioaloite
Nuorisovaltuusto jätti 23.4.2024 (§ 132) seuraavan sisältöisen aloitteen:
"Ehdotamme kokouspalkkiota nuorisovaltuuston jäsenille. Ehdotuksemme olisi 15 euroa puheenjohtajalle ja 10 euroa muille jäsenille yhtä kokousta kohden. Tämänhetkinen kustannusarvio on noin 1 000 euroa vuodessa. Uskomme, että kokouspalkkio kannustaisi ja aktivoisi nuoria enemmän. Se varmistaisi, että päätöksenteosta tulisi monipuolista ja edustavaa. Kokoukset vievät nuorisovaltuuston jäseniltä paljon aikaa ja he tekevät nuorten asioiden eteen paljon työtä. Nuorisovaltuuston kokouksiin osallistuminen aiheuttaa matkakustannuksia, sillä osa jäsenistämme tulevat Vahdolta usein Ruskolla pidettäviin kokouksiin ja useammat myös kauempana Ruskon keskustasta. Toivomme, että tämä huomioitaisiin ensi vuoden talousarviossa."
Kunnanhallitus merkitsi aloitteen tiedoksi ja lähetti sen keskushallinnon ja hyvinvointijohtajan valmisteltavaksi. Tällä hetkellä nuorisovaltuuston puheenjohtajalle maksetaan vuosittain 100 euron palkkio kunnan palkkiosäännön mukaisesti. Aloitteen mukainen muutos nostaisi kokouspalkkioihin liittyviä kustannuksia noin 1 000 euroon vuodessa. Nuorisovaltuustolle varattu toiminnallinen määräraha vuodelle 2024 on ollut 1 500 euroa.
Ristiriita määrärahan käytössä
Vaikka nuorisovaltuusto esittää lisärahoitusta kokouspalkkioiden muodossa, se ei ole käyttänyt sille jo varattua määrärahaa täysimääräisesti. Marraskuun 2024 loppuun mennessä nuorisovaltuuston käytössä olevasta 1 500 euron toimintamäärärahasta oli käytetty vain 104 euroa. Tämä asettaa kysymyksen, miksi lisärahoitusta tarvitaan, kun nykyiset resurssit eivät ole olleet täydessä käytössä.
Kehittämistyön tulokset ja muutosehdotukset
Osana em. nuorisovaltuuston toiminnan kehittämistä on viime vuosina tehty taustatyötä ja vertailuja. Varsinais-Suomen muiden kuntien käytäntöjä kartoitettiin Nuorisotyön maakunnallinen koordinointi -yhteistyöverkoston kautta. Lisäksi nuorisovaltuuston jäsenten, nuorisopalveluiden työntekijöiden ja kummivaltuutettujen kanssa käytiin keskusteluja muutostarpeista, joiden pohjalta laadittiin seuraavat konkreettiset ehdotukset:
· Ikäraja: Nuorisovaltuuston yläikärajaa ehdotetaan alennettavaksi 18 vuoteen. Tämä linjaus perustuu siihen, että täysi-ikäisillä kuntalaisilla on käytössään muita vaikutuskanavia. Lisäksi 18 vuoden yläikäraja on yleinen käytäntö lähikunnissa.
· Toimikausi: Nuorisovaltuuston toimikautta ehdotetaan pidennettäväksi kahteen vuoteen. Tämä vähentäisi hallinnollista kuormitusta ja parantaisi toiminnan jatkuvuutta ja pitkäjänteisyyttä. Myös tämä käytäntö on linjassa lähikuntien toimintatapojen kanssa.
· Puhe- ja läsnäolo-oikeus: Nuorisovaltuuston edustajalle ehdotetaan läsnäolo- ja puheoikeutta valtuustossa ja kutsuttuna lautakunnissa. Tämä vahvistaisi nuorten mahdollisuuksia vaikuttaa kunnan päätöksentekoon.
· Kokouspalkkiot: Kokouspalkkiojärjestelmän kehittäminen katsotaan tarpeelliseksi. Päätös palkkioiden muutoksista siirretään kuitenkin vuodelle 2025, jotta voidaan arvioida niiden taloudelliset vaikutukset ja varmistaa, että mahdollinen muutos palvelee tarkoituksenmukaisesti. Lisäksi on tarpeen seurata, miten nuorisovaltuuston määrärahojen käyttö kehittyy seuraavana toimintavuotena.
· Ohjausresurssit: Nuorisovaltuuston toimintaan ehdotetaan kiinnitettäväksi kaksi ohjaajaa, joista toinen olisi päävastuussa. Tämä tukisi toiminnan koordinointia ja nuorten sitoutumista. Kummivaltuutettujen roolia selkiytetään.
· Yhteistyö oppilaskuntien kanssa: Nuorisovaltuuston ja oppilaskuntien välistä yhteistyötä tulisi tiivistää. Tämä parantaisi nuorten osallistumismahdollisuuksia ja loisi synergiaa kunnan nuorisotoiminnan eri osa-alueiden välille.
Vastaus aloitteeseen
Hyvinvointilautakunta arvostaa nuorisovaltuuston aktiivista roolia kunnan kehittämisessä. Aloitteessa esitetty kokouspalkkioiden muutos on ymmärrettävä, ja sen on mahdollista vahvistaa nuorisovaltuuston vaikuttavuutta ja arvostusta.
Samalla on kuitenkin huomioitava, että nuorisovaltuustolle varattu toiminnallinen määräraha on jäänyt alikäytetyksi viime vuosina. Kokouspalkkioiden muutosta koskeva päätös esitetään siksi siirrettäväksi vuoden 2025 talousarviovalmistelun yhteyteen, jolloin voidaan tehdä tarkempi arvio palkkiojärjestelmän taloudellisista vaikutuksista ja tarkastella myös muun toiminnan toteutumista.
Hyvinvointilautakunta suosittelee, että nuorisovaltuusto vie kehittämisehdotukset sääntömuutoksina kunnanhallituksen hyväksyttäväksi. Lautakunta jatkaa nuorisovaltuuston toiminnan kehittämistä ja kannustaa lautakuntien puheenjohtajia hyödyntämään nuorisovaltuuston näkemyksiä päätöksenteon tukena.
Ehdotus
Esittelijä
-
Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi
Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä vastauksen aloitteeseen.
Päätös
Päätettiin päätösehdotuksen mukaisesti.