Keskusvaalilautakunta, kokous 23.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 3 Keskusvaalilautakunnan sihteerin valinta ja hänelle maksettavasta korvauksesta päättäminen

Perustelut

Vaalilain 14 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunta ottaa itselleen sihteerin ja muun tarvittavan henkilöstön.

Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 7.11.2005 § 373, että hallintojohtajalle maksetaan valtiollisista vaaleista 350 euron kertakorvaus.

Vuoden 2018 talousarvioehdotus sisältää kyseisen korvauksen korotuksen 500 euroon.

Sen jälkeen kyseisiä summia on tarkistettu valtiollisten vaalien osalta 500 euroon ja kunnallisvaalien osalta 700 euroon.

Ehdotus

Valitaan kunnan keskusvaalilautakunnan sihteeri ja todetaan hänen palkkionsa suuruus.

Päätös

Keskusvaalilautakunta valitsi talous- ja hallintojohtaja Sari Laineen keskusvaalilautakunnan sihteeriksi ja että kokouspalkkio on esitetyn mukainen 500 euroa.

Esteellisyys

  • Talous- ja hallintojohtaja poistui paikalta asian käsittelyn ajaksi.