Kunnanhallitus, kokous 9.8.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 151 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten vaali toimikaudeksi 2021-2025

RUSDno-2021-428

Valmistelija

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Perustelut

Ruskon kunnan hallintosäännön mukaan lautakunta huolehtii perusopetuslaissa, taiteen perusopetuksesta annetussa laissa sekä varhaiskasvatuslaissa kunnalle osoitetuista tehtävistä, mikäli niitä ei hallintosäännöllä ole muulle toimielimelle tai viranhaltijalle osoitettu.

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan tehtäviä ovat perusopetus, koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta. muiden opetuspalvelujen järjestäminen, lasten varhaiskasvatus, esiopetus, lastenhoidon tuet ja yksityinen varhaiskasvatus.

Lautakuntaan valitaan 9 jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet.

Lautakunnan alainen henkilöstö on asemastaan riippumatta vailla vaalikelpoisuutta. Vaalikelpoisuuden rajoitus koskee vain sitä lautakuntaa, jonka alainen henkilö on. Väliaikainen enintään kuuden kuukauden palvelussuhde ei aiheuta vaalikelpoisuuden menetystä. Palvelussuhteen aikana asianomainen henkilö ei kutienkaan voi hoitaa luottamustointaan.

Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain säännökset. Kunnallisten toimielinten valintaa koskee tasa-arvolain 4 a §, joka kuuluu seuraavasti:

Valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä sekä kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä. Lain mukaisen kiintiön on toteuduttava sekä varsinaisten että varajäsenten kohdalla. Sen sijaan laki ei vaadi, että varsinaisen jäsenen ja hänen varajäsenensä olisi oltava samaa sukupuolta.

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto valitsee 31.5.2025 ulottuvaksi toimikaudeksi opetus- ja varhaiskasvatuslautakuntaan yhdeksän (9) jäsentä ja heistä jokaiselle henkilökohtaisen varajäsenen.

Lisäksi esitetään kunnanvaltuustolle valittavaksi opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan jäsenten keskuudesta lautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.