Valmistelija
Sari Laine, Talous- ja hallintojohtaja, sari.laine@rusko.fi
Perustelut
Kuntalain 113 §:ssä säädetään, että kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilinpäätös tilikautta seuraavan maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajan tarkastettavaksi. Tilintarkastajan on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Lisäksi tilinpäätöksen tulee sisältää konsernituloslaskelma, konsernitase ja konsernirahoituslaskelma ja niiden liitetiedot.
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.
Kuntalain 115 §:n mukaan toimintekertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä. Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys talouden tasapainotuksen toteuttamisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi. Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tai sen antamisen yhteydessä tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.
Vuoden 2021 tilinpäätös ja toimintakertomus on laadittu edellä selostettujen säännösten pohjalta noudattaen Kuntaliiton ja kirjanpitolautakunnan kuntajaoston antamia suosituksia ja ohjeita.
Yhteenveto vuoden 2021 tilinpäätöksestä
Ruskon kunnan tulos on 1 041 464,01 milj. euroa ylijäämäinen.
Toimintakate oli 31,0 milj. euroa ja se heikkeni vuoteen 2020 mennessä 825 466 euroa eli 2,7 prosenttia. Alkuperäiseen talousarvioon nähden toimintakate heikkeni 183 324 euroa.
Toimintatuottoja kertyi yhteensä 5,4 milj. euroa. Toimintatuotot nousivat vuoteen 2020 verrattaessa 583 603 euroa eli 12,1 prosenttia ja alkuperäiseen talousrvioon nähden 786 573 euroa.
Toimintakulut 36,4 milj. euroa kasvoivat vuoteen 2020 nähden 1,4 milj. euroa eli 4,0 prosenttia ja alkuperäiseen talousarvioon nähden 969 897 euroa.
Verotuloja vuonna 2021 kertyi yhteensä 27,3 milj. euroa, joka oli vuoteen 2020 nähden 915 674 euroa enemmän eli 3,5 prosenttia ja talousarvioon nähden 1,6 milj. euroa enemmän.
Kunnallisverotuottoja kertyi vuonna 2021 yhteensä 24,3 milj. euroa, joka oli vuoteen 2020 nähden 392 011 euroa enemmän ja alkuperäiseen talousarvioon nähden 1,4 milj. euroa enemmän.
Kiinteistöveroja saatiin 1,2 milj. euroa. Edellisvuoteen nähden niitä kertyi 111 107 euroa enemmän ja talousarvioon nähden 16 057 euroa enemmän.
Yhteisöverotuottoja saatiin yhteensä 1,8 milj. euroa, joita kertyi vuoteen 2020 verrattaessa 412 556 euroa enemmän. Alkuperäiseen talousarvioon nähden yhteisöverotuottoja saatiin 152 194 euroa enemmän. Yhteisöverotuottoja saatiin enemmän, koska jako-osuutta korotettiin koronapandemian vuoksi 10 prosenttia.
Valtionosuuksia saatiin yhteensä 6,4 milj. euroa, joka on 1,4 milj. euroa vähemmän kuin vuonna 2020. Vuoden 2020 valtionosuuksien suurempaan määrään vaikutti vaikutti valtion lisäbudjetissa myöntämät lisätuet, joita ei saatu enää vuonna 2021.
Poistot olivat yhteensä 1,7 milj. euroa ja asukasta kohden 263 euroa, kun vuosi sitten asukaskohtainen poistosumma oli 270 euroa.
Investointimenot olivat yhteensä 3,1 milj. euroa.
Lainakanta 31.12.2021 oli yhteensä 7,7 milj. euroa, josta pitkäaikaisia lainoja oli 1,7 milj. euroa ja lyhytaikaista lainaa 6,0 milj. euroa. Lainakanta per asukas vuoden lopussa oli 1 213 euroa.
Ruskon kunnan taseessa on aikaisemmilta vuosilta kumulatiivista ylijäämää 15,6 milj. euroa. Ruskon kunnan taseen ylijäämä on 31.12.2021 yhteensä 16,6 milj. euroa.
Kunnan konsernin vuoden 2021 tulos on 1,2 milj. euroa kun se vuosi sitten on ollut 2,3 milj. euroa. Konsernin lainakanta oli 31.12. yhteensä 12,6 milj. euroa. Konsernin lainakannan suuruus vuoden lopussa oli 1 978 euroa/asukas.
Tilinpäätösasiakirja on esityslistan oheismateriaalina.
Ehdotus
Esittelijä
Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi
Kunnanhallitus hyväksyy tilinpäätöksen vuodelta 2021, allekirjoittaa sen sekä antaa tilinpäätöksen tilintarkastajien tarkastettavaksi ja saattaa sen tarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.