Perustelut
Kuntalain 121 § 2 mom:n mukaan tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat.
Kuntalain 113 §:n ja kirjanpitolain mukaan tilinpäätös on laadittava kolmen kuukauden kuluttua tilikauden päättymisestä. Tilinpäätökseen kuuluvat tuloslaskelma ja sen liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu, tase ja toimintakertomus.
Kunnanhallitus on kokouksessaan 28.3.2022 § 63 allekirjoittanut tilinpäätöksen vuodelta 2021 ja hyväksynyt toimintakertomuksen.
Ehdotus
Esittelijä
-
Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi
Tarkastuslautakunta esittää kunnanvaltuustolle tilintarkastukseen perustuen että, kunnanvaltuusto merkitsee tilintarkastuskertomuksen tietoonsa saatetuksi, hyväksyy tilinpäätöksen vuodelta 2021 ja myöntää vastuuvapauden tilivelvollisille.
Päätös
Valtuusto hyväksyi päätösehdotuksen.