Kunnanhallitus, kokous 6.4.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 79 Ruskon palveluoppaan laatimiseen osallistuminen

RUSDno-2020-184

Perustelut

Ruskon ja Vahdon Yrittäjät ovat toimittaneet Ruskon kunnalle seuraavan sisältöisen yhteistyöpyynnön:

"Ruskon ja Vahdon Yrittäjät ry päätti hallituksen kokouksessa, tammikuussa 2020, aloittaa Ruskon palveluoppaan kokoamisen toistamiseen.

Ajatuksena on koot yksien kansien väliin ruskolaisille tärkeät yhteystiedot ja tapahtumat. Ruskolla toimivat yritykset voivat esitellä toimintaansa mainostamalla oppaassa ja laittamalla yhteystietonsa hakemistoon, josta ne on kaikkien helppo löytää. Toivomme, että kaikki Ruskolla toimivat yhdistykset ottavat samalla tavalla osaa oppaaseen ja kertovat mm. harrastusmahdollisuuksista kaikille kuntalaisille.

Esitämme, että myös Ruskon kunta lähtisi mukaan hankkeeseen ilmoittamalla mm. kaikki tärkeäksi katsomansa yhteystiedot ruskolaisille palveluoppaassamme. Liitämme mukaan muutaman sivun esimerkin muodossa, joista ainakin kuntalaisille olisi kovasti hyötyä, näitä ovat esimerkiksi Ruskon kunnan yhteystiedot, terveyskeskuksen yhteystiedot ja aukioloajat, kirjaston tiedot, erilaiset kunnassa järjestettävät tapahtumat, myytävät ok-tontit jne. Lisäksi toivomme kunnanjohtajan tervehdyksen oppaan alkuosaan.

Opasta painetaan 3.000 - 3.500 kpl ja se jaetaan jokaiseen talouteen Ruskon kunnan alueella. Julkaisu on värillinen B5 kokoinen stiftattu vihko, jossa on tavoitesivumäärä 40 sivua. Oppaan kokoaa media-alan ammattilainen ja viestinnän monitaituri xxxx. Jos ilmoitusta ei ole valmiina, hän tekee myös sen.

Opas jaetaan joka talouteen Ruskon kunnan alueella. Ylimääräiset oppaat säilytetään Ruskon kunnantoimistossa, josta se on helppo antaa tai lähettää uusille asukkaille, jotka muuttavat kuntaan. Sähköinen versio oppaasta voidaan laittaa kunnan nettivivuille ja yrittäjäyhdistyksen sivulle. Jos opasta on jäljellä vielä ensi vuonna, sitä voisi jakaa esim. rakennusmessuilla, jos Ruskon kunta aikoo olla siellä mukana. 

Tavoitteemme on, että Ruskon palveluopas jaetaan kesäkuun aikana. Näin ollen kaikki aineisto pitäisi olla valmiina maalis-huhtikuun aikana.

Tarjoamme Ruskon kunnalle ilmoitustilaa 6-8 sivua Ruskon palveluoppaassa hintaan 2.500 euroa Toivomme hankkeellemme myöntävää vastausta."

Ruskon kunta osallistui vuonna 2018 edellisen palveluoppaan laadintaan ilmoituksellaan.

Ehdotus

Kunnanhallitus päättää suhtautua myötämielisesti Ruskon ja Vahdon Yrittäjien palveluopasta koskevaan hankkeeseen ja hyväksyä 2.500 euron suuruisen tarjouksen ilmoitustilaa koskien.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

Esteellisyys

  • Antti Jussila

Muutoksenhaku

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.