Hyvinvointilautakunta, kokous 13.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 103 Vaativan erityisen tuen kehittämistyön toteuttamista TYKS-alueella koskevan hallinnointisopimuksen jatkaminen

RUSDno-2022-699

Valmistelija

  • Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Perustelut

Ruskon kunta on toiminut hallinnoijana sopimuksen kohteena olevassa hankkeessa ”Vaatu-toiminnan alueellinen jatkokehittäminen TYKS-alueella”, joka muodostuu kolmesta maakunnasta: Pohjanmaa, Satakunta ja Varsinais-Suomi. Vaatu-kehittäminen on alkanut TYKS-alueella vaativan konsultaatiomallin ja konsultoinnin pilotoinnilla kehittämisellä 24.8.2021. Toimintaan on ensimmäisessä vaiheessa liittynyt myös seurantatutkimus.

Koska konsultaatiomallin ja prosessin kehittäminen sekä käsityksen muodostaminen kentän tarpeista vaatii pitemmän ajan, on pilotointia tarpeen jatkaa. Vaativan erityisen tuen konsultaation pilotointiin osallistuvat alueen operatiiviset asiantuntijat sairaalaopetuksesta, Valtion koulukotikoulusta, Valteri-koulusta sekä Elmeri-koulusta.

Sopimus koskee hankintalain (1397/2016) 9 § 13) kohdan mukaisen tutkimus- ja kehittämispalvelun hankintaa, johon ei sovelleta hankintalakia. Toimittajana Ruskon kunta suorittaa tehtävän ja luovuttaa sen lopputuloksena syntyvät tulokset Opetushallitukselle viimeistään 30.4.2023 mennessä. Ruskon kunnalle ei aiheudu hankkeesta rahallisia sitoumuksia ja hallinnointia varten tarvittava työ korvataan hankkeen kuluista. Hankkeeseen osallistumalla edistetään opetustoimen kehittämistä alueella ja saadaan ensikäden tietoa uusista toimintamalleista.

Oheismateriaalina TYKS-Vaatu-rahoituksen sopimus, toimintasuunnitelma ja ohjausryhmän kokoonpano sekä liite Julkisten hankintojen yleisistä sopimusehdoista palveluhankinnoissa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Hyvinvointilautakunta päättää valtuuttaa hyvinvointijohtajan allekirjoittamaan kehittämistyön hallinnointia koskevan sopimuksen.

Päätös

Päätettiin ehdotuksen mukaisesti.