Kunnanhallitus, kokous 19.10.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 207 Lausunnon antaminen Varsinais-Suomen liiton toiminnan kehittämisestä

RUSDno-2020-447

Valmistelija

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Perustelut

Varsinais-Suomen liiton maakuntahallitus on hyväksynyt 24.8.2020 § 96 liiton alustavan talousarvion 2021 ja taloussuunnitelmaluonnoksen 2021-2023  ja varannut kunnille tilaisuuden esityksien tekemiseen kuntayhtymän toiminnan kehittämiseksi 31.10.2020 mennessä.

Lausuntopyynnössä tuodaan esiin seuraavaa:

"Liiton toimintatuotot koostuvat kuntien maksuosuuksista. Liitto ei esitä maksuosuuksiin korotuksia kuluvalle kaudelle.

Edellisen maakunta- j asoteuudistuksen päätyttyä liitossa aloitettiin työ oman strategian luomiseksi ja kehittämistarpeiden kartoittamiseksi. Strategiatyö valmistui omana työnä vuoden 2020 alussa ja sen myötä liitossa on meneillään useita kehittämistoimia, joiden toteuttamiseen osallistuu koko henkilökunta. Oman aikataulullisen raaminsa kehittämistoimille tuo muutto uusiin toimitiloihin.

Liiton nykyiset tilat ovat mittavan peruskorjauksen tarpeessa ja vuokrasopimuksen päättyessä vuoden 2021 lopussa liitto valmistautuu muuttoon uusiin tiloihin syksyllä 2021. Liitto muuttaa neliöiltään pienempiin tiloihin, joista on tarkoitus suunnitella helposti muunneltavaa monitilaa. Tilan rakentamisesta vastaa vuokranantaja Keva. uusien toimitilojen suunnittelusta, kalustamisesta ja laitehankinnoista vastaa liitto. Niistä aiheutuu kertaluonteinen investointi (-600.000 euroa), joka tekee tilikauden arvioidusta tuloksesta poistojen jälkeen alijäämäisen talousarviovuonna (-112 883 euroa) ja poistojen aikana taloussuunnitelmavuosina. Edellisten vuosien ylijäämäisyyden johdosta investointi ei vaaranna liiton taloutta. Maakuntahallituksen hyväksymässä tilinpäätöksessä vuodelta 2019 edellisten tilikausien ylijäämätilillä on 1.481.368 euroa."

Varsinais-Suomen alustava talousarvio 2021 ja taloussuunnitelmaluonnos 2021-2023 ovat esityslistan oheismateriaalina.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus päättää todeta, että Ruskon kunnalla ei ole huomautettavaa Varsinais-Suomen liiton alustavasta talousarviosta 2021 ja taloussuunnitelmaluonnoksesta 2021-2023.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.