Kunnanhallitus, kokous 19.10.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 203 Viestintäsuunnitelman hyväksyminen

RUSDno-2020-489

Valmistelija

  • Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Perustelut

Hyvinvointijohtaja on valmistellut johtoryhmän ja ulkopuolisen viestintätoimiston kanssa kunnan uutta viestintäsuunnitelmaa, joka kokoaa yhteen ja täydentää jo olemassa olevia ohjeita viestinnästä sekä määrittää viestinnän keskeisimmät kehittämiskohteet.

Kuntalain 29 §:n mukaan "Kunnan toiminnasta on tiedotettava asukkaille, palvelujen käyttäjille, järjestöille ja muille yhteisöille. Kunnan tulee antaa riittävästi tietoja kunnan järjestämistä palveluista, taloudesta, kunnassa valmistelussa olevista asioista, niitä koskevista suunnitelmista, asioiden käsittelystä, tehdyistä päätöksistä ja päätösten vaikutuksista. Kunnan on tiedotettava, millä tavoin päätösten valmisteluun voi osallistua ja vaikuttaa. Viestinnässä on käytettävä selkeää ja ymmärrettävää kieltä ja otettava huomioon kunnan eri asukasryhmien tarpeet."

Kuntaviestinnän selvityksen (2017) mukaan uuden kuntalain määräykset ja median muutokset ovat lisänneet kuntien viestinnän tarvetta. Kuntien suora viestintä on kasvussa myös yleisen median niukkenevien mahdollisuuksien takia, ja erityisesti sosiaaliseen mediaan ja omien kotisivujen hyödyntämiseen panostetaan kunnissa nyt paljon. Päätoimisten viestijöiden määrä kunnissa on kaksinkertaistunut neljän viime vuoden aikana ja viestintäbudjetit ovat kasvussa. Vain viidennes kunnista toimii edelleen ilman erillistä viestintäbudjettia. Suurimpina haasteina kuntien viestintävastaavat näkevät edelleen kunnan johdon ja koko henkilöstön viestintävalmiuksien kehittämisen sekä vuorovaikutuksen rakentamisen kuntalaisten ja sidosryhmien kanssa.

Kunnan hallintosäännön 5 §:n mukaan "Kunnanhallitus johtaa kunnan viestintää ja tiedottamista kunnan toiminnasta. Kunnanhallitus hyväksyy yleiset ohjeet viestinnän ja tiedottamisen periaatteista sekä nimeää viestinnästä vastaavat viranhaltijat. Toimielimet luovat omalla toimialallaan edellytyksiä läpinäkyvälle toiminnalle asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa.”

Valmistelussa viestintäsuunnitelmassa määritellään kunnan viestinnän periaatteet, tavoitteet, kohderyhmät, brändi ja visuaalinen ilme, perusviestit. Lisäksi suunnitelmassa kartoitetaan viestinnän nykytilannetta, viestintävastuita ja organisointia sekä määritellään keskeisimmät kehittämistoimenpiteet ja seurantakeinot. Viestintäsuunnitelma on laadittu kunnan strategian ja aiemman brändityön pohjalta ja sillä tuetaan kuntastrategiassa asetettuja tavoitteita. Suunnitelmassa käydään läpi viestinnän vastuita, ulkoista viestintää, viestinnän välineitä sekä keskeisiä kehittämiskohteita.

Esityslistan oheismateriaalina on luonnos Ruskon kunnan viestintäsuunnitelmasta 2020-2021. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus hyväksyy Ruskon kunnan viestintäsuunnitelman, nimeää kunnanjohtajan kunnan viestinnästä vastaavaksi viranhaltijaksi ja valtuuttaa kunnanjohtajan nimeämään viestinnän toteuttamisesta ja kehittämisestä vastaavat muut henkilöt.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.