Kunnanhallitus, kokous 19.10.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 202 Ketunluolan asemakaavan laajentaminen

RUSDno-2020-478

Valmistelija

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Perustelut

Korkein hallinto-oikeus päätti 5.10.2020 päätti hylätä etuosto-oikeusasiaa koskevan valituslupahakemuksen todeten päätöksessään, että mitä muutoksenhakijat ovat esittäneet ja mitä asiakirjoista ilmenee, asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi ei ole valitusluvan myöntämisen perustetta.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen myötä voidaan kyseisen alueen sekä vuoden 2019 alussa hankittujen maa-alueiden kaavoittaminen aloittaa. Alueiden yhteispinta-ala on n. 58 hehtaaria.

Alue rajoittuu 12.11.2018 hyväksyttyyn Ketunluolan asemakaava-alueeseen. Hyväksyttäessä Ketunluolan asemakaava varauduttiin alueen laajentamiseen kaavan tieasioita suunniteltaessa. 

Vuoden 2020 talousarviossa kaavoituksen ja maankäytön tehtäväalueella tavoitteeksi on asetettu Ketunluolan asemakaavan laajennuksen käynnistyminen.

Esityslistan oheismateriaalina on aluetta kuvaava kartta. Alueen muotoutumista selvitetään tarkemmin kokouksessa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus päättää aloittaa edellä esitetyn mukaisesti Ketunluolan asemakaavan laajentamisen edellä esitetyn mukaisesti ja pyytää sitä koskevat tarjoukset.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.