Kunnanhallitus, kokous 4.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 57 Kalliola-nimisen tilan hankinta

RUSDno-2024-105

Valmistelija

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Perustelut

Ruskon kunnan sekä Tiina Peuhkurin kesken on käyty neuvotteluja n. 10.390 m2:n  suuruisen maa-alueen hankinnasta. Aluetta pystyttäisiin hyödyntämään laadittaessa Ketunluolan asemakaavan laajennusta.

Kiinteistöllä on korkea kallio, jota ei tonttimaana pysty hyödyntämään mutta alueen hankinta edesauttaisi myös nyt jo kunnalla olevan alueen käyttöä.

Ruskon kunnan strategian pohjalta hyväksytyssä elinvoimaohjelmassa tavoitteena todetaan mm. raakamaan hankinta hallitusti tulevaisuuden tarpeisiin.

Kauppahinnaksi on sovittu 38.443 euroa (=3,70 euroa/m2). Myyjätaho on hyväksynyt kaupan osaltaan.

Talousarviossa maanhankintaan ei ole varattu erillistä määrärahaa. Ketunluolan kunnallistekniikkaan on varattu yhteensä 500.000 euron määräraha. On ilmeistä, että kyseistä määrärahaa ei kokonaisuudessaan tarvita tänä vuonna, jolloin osalla siitä voidaan kattaa kyseessä oleva kauppa.

Esityslistan oheismateriaalina on kaupan kohdetta kuvaava kartta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto päättää ostaa Tiina Peuhkurilta 10.390 m2:n suuruisen Kalliola -nimisen tilan (RN:o 6:62). Kauppahinta on 38.443 euroa.

Edelleen kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto päättää siirtää Ketunluolan kunnallistekniikkaan varatusta määrärahasta 39.000 euroa investointiohjelmaan projektiin 8900 (maanosto) Kalliola-tilan hankintaa varten.

Päätös

Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että valtuusto päättää ostaa Tiina Peuhkurilta 10.390 m2:n suuruisen Kalliola -nimisen tilan (RN:o 6:62). Kauppahinta on 38.443 euroa.

Lisäksi kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että se hyväksyy Kalliola-tilan hankintaa varten investointiohjelman projektiin 8900 (maanosto) 39.000 euron lisämäärärahan.