Kunnanhallitus, kokous 4.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 59 Karhukallion rakennusaikaisen ohjausryhmän nimeäminen

RUSDno-2024-107

Valmistelija

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Perustelut

Kunnanhallitus on nimennyt Karhukallion päiväkodin ohjausryhmän 26.9.2022  täydentäen sitä 6.2.2023. Karhukallion ohjausryhmä on saanut kilpailutettua hankkeen ja rakentaminen alkaa vanhan kiinteistön purulla. Alkuperäinen ohjausryhmä on rakentamisaikaisena liian suuri tekemään rakentamisaikana nopeita ratkaisuja tarvittaessa. Näin ollen olisikin perusteltua nimetä rakentamisaikainen ohjausryhmä tässä vaiheessa. Teknisestä toimesta olisi perusteltua nimetä ryhmään tekninen johtaja/kunnaninsinööri.

Hankkeeseen on tarkoituksenmukaista soveltaa hankintasääntöön nähden poikkeavaa hankintamenettelyä, jonka mukaan ohjausryhmä päättää hankinnoista ja lisätöistä 50.000 euroon asti. Määrä on suurempi kuin esim. Maunun koulun hankkeessa. Se johtuu siitä, että Karhukallion hankkeessa on optioita ja mikäli niitä ei käytetä ja tilataan erikseen, tarvitaan suurempi hankintavaltuutus ohjausryhmälle.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus päättää nimetä rakennusaikaisen ohjausryhmän Karhukallio-hankkeeseen.

Kunnanhallitus päättää nimetä ohjausryhmän jäseniksi teknisen johtajan/kunnaninsinöörin, varhaiskasvatusjohtajan ja 1-2 kunnanhallituksen edustajaa. Valvojat ja rakennuskonsultti toimivat ohjausryhmän asiantuntijoine tarvittaessa.

Kunnanhallitus päättää soveltaa Karhukallion päiväkodin rakentamiseen hankintasääntöön nähden poikkeavaa hankintamenettelyä, jonka mukaan ohjauryhmä päättää hankinnoista ja lisätöistä 50.000 euroon asti. Yli 50.000 euron menevistä lisätöistä päättää tekninen lautakunta tai opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta toimialarajojen mukaan. Ohjausryhmän tulee huomioida hankintapäätöksiä tehtäessä talousarvion asettamat raamit hankkeelle. 

Lisäksi kunnanhallitus päättää, että ohjausryhmä informoi kunnanhallitusta, teknistä lautakuntaa sekä opetus- ja varhaiskasvatuslautakuntaa hankkeen etenemisestä kuukausittain.

Päätös

Kunnanhallitus päätti nimetä rakennusaikaisen ohjausryhmän jäseniksi Karhukallio-hankkeeseen teknisen johtajan/kunnaninsinöörin, varhaiskasvatusjohtajan ja  kunnanhallituksen edustajiksi Antti Jussilan, Jari Lehtolan sekä Hannu Kestin. Valvojat ja rakennuskonsultti toimivat ohjausryhmän asiantuntijoina tarvittaessa.

Kunnanhallitus päätti, että Karhukallion päiväkodin rakentamiseen sovelletaan hankintasääntöön nähden poikkeavaa hankintamenettelyä, jonka mukaan ohjauryhmä päättää hankinnoista ja lisätöistä 50.000 euroon asti. Yli 50.000 euron menevistä lisätöistä päättää tekninen lautakunta tai opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta toimialarajojen mukaan. Ohjausryhmän tulee huomioida hankintapäätöksiä tehtäessä talousarvion asettamat raamit hankkeelle. 

Lisäksi kunnanhallitus päätti, että ohjausryhmä informoi kunnanhallitusta, teknistä lautakuntaa sekä opetus- ja varhaiskasvatuslautakuntaa hankkeen etenemisestä kuukausittain.