Valmistelija
Ismo Airinen, Talous- ja hallintojohtaja, ismo.airinen@rusko.fi
Perustelut
Keskushallinnossa on laadittu kirjanpidosta saatavissa olevien taloustietojen perusteella Ruskon kunnan osavuosikatsaus ajalta 1.1.-31.3.2020. Katsaus on esityslistan oheismateriaalina.
Katsauksessa on erikseen tarkasteltu mm. talousarvion toteutumista, verotuloja, talousarviolainoja ja maksuvalmiutta, asukasmäärää sekä tonttikauppoja. Tehtäväalueittainen tuloarvio- ja määrärahatoteuma on esitetty erillisenä. Investointien kehitys on esitetty projektikohtaisesti.
Koronapandemian aiheuttamia vaikutuksia kunnan talouteen selostetaan kokouksessa.
Ehdotus
Esittelijä
Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi
Kunnanhallitus päättää merkitä tietoonsa saatetuksi osavuosikatsauksen ajalta 1.1.-31.3.2020 ja lähettää sen valtuustolle tiedoksi.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Lisäksi kunnanhallitus päätti merkitä tiedoksi käymänsä keskustelun kunnan taloustilanteesta kuluvana vuonna, ja että toimialojen tulee ryhtyä toimenpiteisiin säästöjen saavuttamiseksi niin henkilöstön, palveluostojen kuin hankintojen osalta. Toimialojen säästöesitykset tuodaan taloustyöryhmän kautta kunnanhallituksen käsiteltäväksi.