Perustelut
Ruskon valtuusto hyväksyi kokouksessaan 13.8.2007 sopimuksen ympäristöterveydenhuollon järjestämisestä yhteistyössä Raision ja Naantalin kaupunkien kanssa siten, että Raisio hoitaa sen ns. isäntäkuntamallilla. Sopimus astui voimaan 1.9.2007. Sopimusta on sittemmin päivitetty. Ruskon valtuusto hyväksyi ko. sopimuksen 29.10.2012 ja se tuli voimaan 1.1.2013. Sopimuksen mukaan terveysvalvontajaosto kuuluu hallinnollisesti Raision kaupungin organisaatioon. Terveysvalvontajaostossa on 6 jäsentä: 3 Raisiosta, 2 Naantalista ja 1 Ruskolta.
Puheenjohtajuus on Raisiolla, varapuheenjohtajuus on kiertävä valtuustovuosittain.
Yleisestä vaalikelpoisuudesta kunnan luottamustoimiin on säädetty kuntalain 71 §:ssä. Vaalikelpoisuudesta valtuustoon säädetään kuntalain 72 §:ssä. Kuntalain 74 §:ssä säädetään vaalikelpoisuudesta lautakuntaan. Kuntalain 30 § 5 mukaisesti lautakunnan jaostoihin sovelletaan, mitä asianomaisesta toimielimestä säädetään. Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentti.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto nimeää Ruskon kunnan edustajan ja varaedustajan Raision kaupungin lupalautakunnan terveysvalvontajaostoon 31.5.2029 asti ulottuvaksi toimikaudeksi.