Perustelut
Ruskon kunnan hallintosäännön mukaan lautakunta huolehtii perusopetuslaissa sekä varhaiskasvatuslaissa kunnalle osoitetuista tehtävistä, mikäli niitä ei hallintosäännöllä ole muulle toimielimelle tai viranhaltijalle osoitettu.
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan tehtäviä ovat perusopetus, koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta, muiden opetuspalvelujen järjestäminen, lasten varhaiskasvatus, esiopetus. lastenhoidon tuet ja yksityinen varhaiskasvatus.
Lautakuntaan valitaan 9 jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet.
Lautakunnan alainen henkilöstö on asemastaan riippumatta vailla vaalikelpoisuutta. Vaalikelpoisuuden rajoitus koskee vain sitä lautakuntaa, jonka alainen henkilö on. Väliaikainen enintään kuuden kuukauden palvelussuhde ei aiheuta vaalikelpoisuuden menetystä. Palvelussuhteen aikana asianomainen henkilö ei kuitenkaan voi hoitaa luottamustointaan.
Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain säännökset. Kunnallisten toimielinten valintaa koskee tasa-arvolain 4 a §, joka kuuluu seuraavasti:
Valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä, hyvinvointialueen, hyvinvointiyhtymän ja hyvinvointialueiden välisen yhteistoiminnan toimielimissä sekä kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä, lukuun ottamatta aluevaltuustoja ja kunnanvaltuustoja, tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisestä syystä muuta johdu.
Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä. Lain mukaisen kiintiön on toteuduttava sekä varsinaisten että varajäsenten kohdalla. Sen sijaan laki ei vaadi, että varsinaisen jäsenen ja hänen varajäsenensä olisi oltava samaa sukupuolta.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto valitsee 31.5.2029 ulottuvaksi toimikaudeksi opetus- ja varhaiskasvatuslautakuntaan yhdeksän (9) jäsentä ja heistä jokaiselle henkiökohtaisen varajäsenen.
Lisäksi esitetään kunannvaltuustolle valittavaksi opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan jäsenten keskuudesta lautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja.