Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta, kokous 15.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 59 Vastine aloitteeseen: kasvisruokavaihtoehdon tarjoaminen kouluissa

RUSDno-2022-391

Valmistelija

  • Kai Laitinen, Johtava rehtori, kai.laitinen@rusko.fi
  • Tuuli Ullakonoja, tuuli.ullakonoja@rusko.fi

Perustelut

Nuorisovaltuusto on toimittanut kunnanhallitukselle​ 19.4.2022 päivätyn aloitteen kasvisruokavaihtoehdon tarjoamisesta kouluissa.
Aloitteessa todetaan:

”Ruskon nuorisovaltuusto näkee,​ että olisi olennaista lisätä kouluruokailuun kasvisvaihtoehtoja,​ jotka ovat yhtä ravinteikkaita kuin muukin tarjottava ruoka.
Nykyään kasvisruokaa saadakseen tulee asiasta tehdä erillinen ilmoitus ja se vaatii keskustelun terveydenhoitajan kanssa.
Monissa yläkouluissa,​ esimerkiksi Turussa,​ kasvisruoka on normaali osa kouluruokaa. Kyseinen vaihtoehto tarjotaan kaikille kaikkien ruokailujen yhteydessä. Liedossa taas ollaan viety asia astetta pidemmälle ja vaihtoehto on myös alakouluissa päivittäin. Rusko voisi olla siis asiassa edelläkävijöiden joukossa,​ mikäli vaihtoehto tarjottaisiin myös alakouluissa.
Ala-​ ja yläkoulujen oppilaiden lisäksi vaihtoehto voisi olla tarjolla myös kouluilla ruokaileville Ruskon kunnan työntekijöille.
Vaihtoehto ei pakottaisi ketään syömään kasvisruokaa,​ vaan se tarjoaisi mahdollisuuden tutustua siihen. Ruokailija voisi siis valita joko kasvis-​ tai lihavaihtoehdon tai molemmat. Ruskon nuorisovaltuuston teettämässä kyselyssä myös pyydettiin kasvisruokavaihtoehdon lisäämistä kouluihin.
Kasvisruokavaihtoehdolla tarjottaisiin oppilaille enemmän valinnanvaraa ruokailuun,​ kuten heillä tulee tulevaisuudessakin olemaan. Se myös auttaisi vastaamaan nuorten ilmastohuoliin olemalla ilmastoystävällisempi vaihtoehto.

Ruokapalvelupäällikön kanssa käytyjen keskustelujen perusteella alustava arvio vuoden kokeilun kustannuksista olisi 15.000 € osa-​aikaiseen henkilöresurssiin ja 19.000 € elintarvikeresursseihin,​ jotta ruokaa saadaan riittämään kaikkiin kouluyksiköihin eli ruokaa olisi varattu yhteensä noin sadalle ihmiselle,​ eli yhteensä kokeilu maksaisi noin 34.000 €.
Vuoden 2023 alussa olisi ideaali aika tehdä kokeilu,​ sillä hyvinvointialueen ruoat siirtyvät pois ruokapalveluiden vastuualueelta,​ jolloin ruokapalveluille jäisi tilaa tehdä vaihtoehtoista kasvisruokaa.
Ruskon nuorisovaltuusto esittää,​ että Ruskolla varattaisiin tarvittavat henkilö-​ ja elintarvikeresurssit ruokapalveluille kasvisruokakokeilun järjestämiseksi Ruskon kouluihin vuodelle 2023.”

Vastineena aloitteeseen kasvisruoan tarjoamisesta kaikissa kouluissa Ruskolla ruokapalvelupäällikkö ja johtava rehtori toteavat seuraavaa:

Ruskon ruokapalvelut tarjoavat tällä hetkellä ravitsemussuosituksen mukaisesti kasviruokaa kaikissa koulu- ja päiväkotiyksiköissä kerran viikossa. Ravitsemuksellisesti ja kestävän kehityksen näkökulmat huomioiden on hyvä, että kasvisruokia opitaan nauttimaan säännöllisenä osana ruokailua. Aloitteessa esille tuotu jokapäiväisen kasvisruokavaihtoehdon tarjoaminen kouluissa on pedagogisesti perusteltua ja ekologisesti järkevää. Se myös mahdollistaa monipuolisemman tutustumisen erilaisiin kasvisruokiin, mitä kerran viikossa tarjottava vaihtoehto ja antaa mahdollisuuden maistaa uusia makuja ja totutella niiden makumaailmaan oma-aloitteisemmin.

Aloitteeseen liittyvät raaka-ainekustannukset kasviruokakokeilusta kaikilla Ruskon kouluilla on arvioltaan 19 000€/lukuvuosi. Kustannusarvio perustuu siihen, että kasvisruuissa tultaisiin noudattamaan samanlaista hintatasoa muiden tarjottavien ruokien kanssa. Monet kasviproteiinituotteet ovat kustannukseltaan samanhintaisia tai jopa kalliimpia, mitä lihatuotteet ovat ruokapalveluille. Lisäksi on myös hyvä huomioida monien kasviproteiinin lähteiden olevan ulkomaalailla tuotettuja, kun tällä hetkellä tarjottavat koulujen ja päiväkotien lihatuotteet ovat kotimaisia. Ilmoitetut raaka-ainekustannukset ovat laskettu sen mukaan, että ruokaa tehdään pieni erä jokaiseen kouluyksikköön tarjolle ja menekin mukaan sitä tarvittaessa nostetaan ruokakohtaisesti. Tämä on myös ekologisesti ajateltuna järkevää, eikä siten muodostu kohtuutonta ruokahävikkiä.

Aloitteeseen liittyvät henkilöstökustannukset osa-aikaisesta työntekijästä ovat noin 15 000€. Tähän lisää sosiaalikulut ja työterveyshuollon kustannukset, jolloin yhteensä tarkennetut henkilöstökulut ovat 18 360€.

Muita kustannuksia aloitteeseen liittyen ei muodostuisi. Kokeilun aikana kasvisruoat saadaan mahtumaan tarjolle erityisruokavalioiden kanssa. Jos kokeilua päätetään jatkaa pysyvänä käytäntönä, tulee alakoulujen jakelulinjastojen muutostarpeet huomioida kouluja saneerattaessa. Tässä vaiheessa kokeilu ei myöskään aiheuta astiahankintakustannuksia. Keskuskeittiön valmistuslaitteisiin ei myöskään tulisi uusia hankintoja, jos kokeilu lähtee käyntiin siinä vaiheessa kuin hyvinvointialueen ateriat poistuvat ruokapalveluilta.

 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kai Laitinen, Johtava rehtori, kai.laitinen@rusko.fi

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta merkitsee aloitteen tietoonsa saatetuksi ja valitsee esitetyistä vaihtoehdoista mielestään soveltuvimman sekä lähettää päätösehdotuksen kunnanhallitukselle käsiteltäväksi sekä huomioitavaksi vuoden 2023 talousarviossa.

Vaihtoehto A.

Esitettyyn aloitteeseen liittyvät kustannukset ovat raaka-aineisiin 19 000€ ja henkilöstökuluihin 18 360€ (yhteensä 37 360€), kun kustannukset ovat laskettuna jokaiselle koulupäivälle vuonna 2023.

Vaihtoehto B.

Osittaiset kustannukset kevätlukukauden 2023 kasvisruokakokeilusta ovat raaka-ainekulut 9 600€ ja henkilöstökulut 9 180€ (yhteensä 18 780€).

Vaihtoehto C.

Lautakunta ei hyväksy kasvisruokakokeilun aloittamista Ruskon kouluissa.

Päätös

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta merkitsi aloitteen tietoonsa saatetuksi. Lautakunta päätti hyväksyä Pauli Korganin kokouksessa tekemän muutospäätösehdotuksen ja lähettää sen kunnanhallitukselle käsiteltäväksi ja huomioitavaksi vuoden 2023 talousarviossa eli kokeilu toteutetaan 9.1.2023 alkaen vain yläkoulussa kolme kuukautta kolmena päivänä viikossa muun ruuan rinnalla. Kokeilun jälkeen tehdään lopullinen ratkaisu, kun seurantajaksolta saadaan tieto tarkemmista kustannuksista ja ruokahävikistä. Leena Morlin-Kokkola esitti lisäyksen, että yläkoulun oppilaskunta toteuttaa syyslukukauden 2022 alkaessa kyselyn oppilaille kasvisruokailijoiden määrän arvioimiseksi. Esityksen mukainen kustannuslaskelma pyydetään ruokapalvelupäälliköltä kunnanhallituksen käsittelyä varten.

Korganin ehdotusta kannattivat Laura Yli-Arvela ja Mikko Simola ja Morlin-Kokkolan ehdotusta kannattivat Mikko Simola ja Pauli Korgan.