Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta, kokous 15.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 54 Ruskon paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma

RUSDno-2022-394

Valmistelija

  • Kaisa Mattila, Varhaiskasvatusjohtaja, kaisa.mattila@rusko.fi

Perustelut

Opetushallitus on 18.2.2022  päättänyt Varhaiskasvatussuunnitelman perusteista 2022. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet on luettavissa Opetushallituksen verkkosivuilta. Päätös edellyttää kunnalta, kuntayhtymältä tai yksityiseltä palveluntuottajalta paikallisen varhaiskasvatussuunnitelman laatimista. Kunnan, kuntayhtymän tai yksityisen palveluntuottajan tulee laatia varhaiskasvatussuunnitelma noudattaen, mitä näissä perusteissa on määrätty. Varhaiskasvatussuunnitelma tulee ottaa käyttöön elokuussa 2022. Uusien perusteiden mukaan laadittujen paikallisten suunnitelmien käyttöönottoon saakka noudatetaan nykyisten perusteiden mukaan laadittuja suunnitelmia. Kunta, kuntayhtymä tai yksityinen palveluntuottaja ei voi jättää noudattamatta Opetushallituksen määräystä tai poiketa siitä.

Opetushallitus on päivittänyt varhaiskasvatussuunnitelman perusteet niin, että ne vastaavat varhaiskasvatuslakiin 540/2018 tehtyjä lapsen kehityksen, oppimisen ja hyvinvoinnin tukea koskevia muutoksia. Kolmitasoisen tuen mallin tarkoituksena on varmistaa, että jokainen lapsi saa tarvitsemaansa tukea. Päivitetyissä perusteissa määritellään entistä tarkemmin kolmitasoisen tuen mallin mukaan tuen tasot ja muodot sekä se, miten tukea annetaan. Kolmitasoisen tuen mallissa lapselle annettavan tuen tasot jaotellaan yleiseen, tehostettuun ja erityiseen tukeen. Tuen tarve arvioidaan lapsen yksilölliseen tuen tarpeen perusteella. Lapselle tulee muun muassa oikeus varhaiskasvatukseen osallistumisen edellyttämiin apuvälineisiin ja uudistus näkyy myös jokaiselle lapselle tehtävässä henkilökohtaisessa varhaiskasvatussuunnitelmassa. Muita pienempiä muutoksia on tehty mm. laaja-alaisen osaamisen osuuteen.

Ruskolla paikallisen varhaiskasvatussuunnitelman päivitystyö on käynnistetty elo-syyskuussa 2021 kokoamalla työryhmä. Työryhmässä ovat olleet kunnallisten päiväkotien johtajat, jokaisesta yksiköstä yksi varhaiskasvatuksen opettaja, kaikki varhaiskasvatuksen erityisopettajat ja kunnan digiagentti-varhaiskasvatuksen opettaja sekä yksityisen palveluntuottajan edustaja.

Työryhmän jäsenet ovat osallistaneet omien yksikköjensä muut työntekijät pienin tehtävin ja kyselyin matkan varrella. Työryhmä on kokoontunut muutaman viikon välein työstäen sisältöjä. Vaikka varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa suurin muutos ja uudistus koskee lapsen tuen järjestämisen asioita, Ruskolla työryhmä on käynyt läpi ja ajantasaistanut koko paikallisen varhaiskasvatussuunnitelman sisällöt. Huhtikuun alussa paikallisen varhaiskasvatussuunnitelman luonnos on lähetetty kommenteille yksiköihin ja muille tahoille ja paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma on viimeistelty toukokuussa. Henkilöstö koulutetaan sisältöihin ja uusiin käytänteisiin elokuun alussa. Ruskon paikallisen varhaiskasvatussuunnitelman päivitystyössä on hyödynnetty myös meneillään olevien kehittämishankkeiden antia kuten Varhaiskasvatuksen oppimisen tuen kehittäminen Varsinais-Suomessa-hankkeen kuntayhteistyötä Turun, Auran, Sauvon ja Maskun kanssa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kaisa Mattila, Varhaiskasvatusjohtaja, kaisa.mattila@rusko.fi

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää hyväksyä Ruskon paikallisen varhaiskasvatussuunitelman, joka otetaan käyttöön 1.8.2022.

Päätös

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.