Hyvinvointilautakunta, kokous 15.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 93 Nuorisotyön maakunnallinen koordinointi -hankkeen jatkosopimus

RUSDno-2022-662

Valmistelija

  • Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Perustelut

”Nuorisotyön maakunnallinen koordinointi” -hanke käynnistyi vuonna 2019. Tämä hanke korvasi aiemman vuosina, 2012-2018 toimineen ”Varsinais-Suomen nuorisotyön verkot”- hankkeen. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa nuorisotyön ammatillisuutta alueellisesti ja sen avulla parantaa nuorten elinoloja. Tavoitetta edistetään maakunnallisissa nuorisotyön verkostoissa. Hankkeen projektipäällikkö koordinoi ja kehittää olemassa olevia verkostoja sekä tukee uusien verkostojen käynnistämistä. 

Jatkosopimuksen tarkoituksena on sopia Turun kaupungin ja hankkeeseen osallistuvan seutukunnan välisestä yhteistyöstä hankkeen toteuttamiseksi edelleen. Sopimuksessa sovitaan hankkeen tavoitteesta sekä osapuolten vastuista ja velvollisuuksista. 

Jokaisen kunnan nuorisotyöstä vastaava taho tekee päätöksen osallistumisestaan hankkeeseen ja kunnan rahoitusosuuteen. Kuntien välisen yhteistyösopimuksen lisäksi hanketta rahoitetaan ja määritellään Lounais-Suomen aluehallintovirastolta (jäljempänä LSAVI) haettavalla hankeavustuksella ”Nuorisoalan alueellisen ja paikallisen toiminnan kehittämiseen”.

Hankkeen budjetista noin 50 % rahoitetaan LSAVI:sta haettavalla avustuksella ja noin 50 % maakunnan kuntien maksuosuuksina. Kuntien maksuosuuksien jako on asukaslukuun suhteutettu: 

·       0-5 000 asukasta maksuosuus 400€ /kunta

·       5 000-10 000 asukasta maksuosuus 600€ / kunta

·       10-100 000 asukasta maksuosuus 0,075€/as

·       100 – 200 000 asukasta maksuosuus 0,05€/as.

Kunnan maksuosuus tarkastetaan vuosittain 31.12 väestömäärän mukaisesti. Turun kaupungin Vapaa-ajan palvelukokonaisuus, Nuorisopalvelut laskuttaa kuntia maksuosuuden mukaisesti vuosittain 30.4 mennessä.

Hanke hyödyttää Ruskon nuorisopalvelujen kehittämistä ja kiinnittymistä alueelliseen nuorisopalvelujen verkostoon.

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä Ruskon kunnan osallistumisen edelleen hankkeeseen ja päättää valtuuttaa hyvinvointijohtajan allekirjoittamaan yhteistyösopimuksen.

Päätös

Päätettiin päätösehdotuksen mukaisesti.