Kunnanhallitus, kokous 21.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 226 Ennakkoäänestyspaikoista ja vaalipäivän äänestyspaikoista päättäminen vuoden 2023 vaaleissa

RUS-2022-669

Valmistelija

  • Sari Laine, Talous- ja hallintojohtaja, sari.laine@rusko.fi

Perustelut

Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 2.4.2023. Vaalien ennakkoäänestys on kotimaassa 22.-28.3.2023.

Oikeusministeriö on lähettänyt 14.9.2022 kunnille kirjeen, jonka ohjeistuksen mukaan kunnanhallituksen on määrättävä vuoden 2023 eduskuntavaalien yleiset ennakkoäänestyspaikat kunnassa ja ilmoitettava ne Digi- ja väestöviraston pitämään äänestyspaikkarekisteriin viimeistään perjantaina 13.1.2023 klo 12.00 mennessä.

Ennakkoäänestyspaikat on syytä sijoittaa sellaisiin paikkoihin, joihin äänestäjien on helppoa tulla, ja joihin he vaivattomasti osaavat. Ennakkoäänestyspaikan on myös oltava aatteellisiltaan ja taloudellisilta kytkennöiltään mahdollisimman puolueeton, jotta mahdollisimman monet äänestäjät sinne mieluusti tulevat.

Perustuslain 14 §:n 3 mom:n mukaan julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon. Tämän nojalla kunnan tehtävänä on huolehtia siitä, että äänioikeutettujen äänestysmahdollisuudet vaaleissa ovat riittävät sekä ennakkoäänestyksessä että vaalipäivänä. 

Vaalilain 9 §:n mukaan kunnanhallitus päättää kotimaan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen lukumäärästä ja sijainnista kunnassa. Jokaisessa kunnassa on oltava vähintään yksi ennakkoäänestyspaikka, jollei erityisistä syistä muuta johdu. 

Ruskon keskustassa ennakkoäänestyspaikkana ja myös varsinaisen vaalipäivän äänestyspaikkana on ollut kunnanvirasto ja siellä valtuustosali. Vahdon kunnanosan ennakkoäänestyspaikkana ja vaalipäivän äänestyspaikkana on ollut Palvelukeskus Jokikumpu. Ennakkoäänestys on tapahtunut Jokikummun sisääntuloaulan läheisyydessä ja varsinaisen vaalipäivän äänestys Jokikummun ruokasalissa. 

Vaalilain 48 §:n mukaan kunnanhallitus määrää myös ennakkoäänestyspaikkojen päivittäiset aukioloajat, kuitenkin siten, että ennakkoäänestyspaikka ei saa olla avoinna arkipäivisin ennen klo 8 eikä klo 20 jälkeen eikä lauantaisin ja sunnuntaisin ennen klo 9 eikä klo 18 jälkeen. Käytäntönä on ollut, että ennakkoäänestyksen kahtena viimeisenä päivänä yleinen ennakkoäänestyspaikka pidetään auki klo 20 saakka. 

Vaalilain 9,1 §:n 3. kohdan mukaan sairaalat, ympärivuorokautista hoitoa antavat laitokset ja muut, kunnanhallituksen päätöksellä määrätyt sosiaalihuollon toimintayksiköt ovat myös ennakkoäänestyspaikkoja. Tällaisia paikkoja ovat Palvelukeskus Maununkoti ja Palvelukeskus Jokikumpu. Maununkodin äänestys toteutetaan siten, että Maununtuvalla olevat voivat siellä äänestää. 

Vaalilain 9,3 §:n mukaan jokaisella äänestysalueella on kunnanhallituksen päätöksellä määrätty vaalipäivän äänestyspaikka. Vaalipäivänä äänestäjä voi äänestää vain sen äänestysalueen äänestyspaikassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kohdalleen. 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus päättää todeta ja ilmoittaa Digi- ja väestötietovirastolle, että ennakkoäänestyspaikkoina Ruskon kunnassa vuoden 2023 eduskuntavaaleissa tulevat olemaan Ruskon kunnanvirasto osoitteessa Vanhatie 5 ja Palvelukeskus Jokikumpu osoitteessa Jokitie 1. 

Ruskon kunnanvirastossa oleva ennakkoäänestyspaikka on eduskuntavaalien osalta avoinna

ke - pe 22.-24.3.2023 klo 9.00-17.00,

la - su 25.-26.3.2023 klo 10.00 -15.00 sekä

ma- ti 27.-28.3.2023 klo 9.00-17.00. 

Palvelukeskus Jokikummussa eduskuntavaalien ennakkoäänestys suoritetaan

su 26.3.2023 klo 10.00 -15.00 ja

ma-ti 27.-28.3.2023 klo 9.00 - 20.00. 

Edelleen kunnanhallitus päättää, että vaalilain 9,1 §:n 3. kohdan mukaisina ennakkoäänestyspaikkoina ovat Palvelukeskus Maununkoti ja Palvelukeskus Jokikumpu. 

Lisäksi kunnanhallitus päättää, että vaalipäivän äänestyspaikkana Ruskon äänestysalueella on Ruskon kunnanvirasto ja Vahdon äänestysalueella Palvelukeskus Jokikumpu. 

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.