Kunnanhallitus, kokous 6.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 32 Elinkeinoasiamiespalvelujen hankkiminen

RUSDno-2023-67

Valmistelija

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Perustelut

Valtuuston kokouksessa 28.11.2022 tehtiin seuraavan sisältöinen valtuustoaloite koskien Ruskon elinkeinoasiamiehen palveluita:

”Ruskon kunta tarvitsee aktiivisen ja innokkaan yritystoiminnasta vastuussa olevan elinkeinoasiamiehen palveluita. Rusko ostaa palveluita Turun seudun kehittämiskeskukselta (entinen Potkuri nykyinen Turku Business Region), mutta sen tarjonta ei vastaa kovinkaan hyvin Ruskon kunnan tai kunnassa sijaitsevien yritysten tarpeeseen.

Ruskolla olisikin tarvetta elinkeinoasioista vastaavalle henkilölle, joka on dynaaminen, yrittäjien kanssa verkostoitunut ja kiinnostunut yritysten toimintaedellytysten kehittämisestä Ruskon kunnassa. Tällaisen henkilön tehtävänä olisi toimia elinkeinoasioista vastaavana henkilönä kunnan ja yrittäjien välillä, edistää yritystoimintaa ja uusien yrittäjien saamista Ruskolle. Toisaalta hänen tulisi informoida kuntaa siitä, minkälaisia kunnan toimintakenttään sisältyviä kaavoitus- ja muita tarpeita yrityksillä on. Lisäksi henkilö voisi edistää kunnan omistamien yritystonttien markkinointia ja myyntiä. Hyvänä esimerkkinä lähikunnistamme on Lieto, jossa maine yrittäjämyönteisenä kuntana on kiirinyt kauas.

Kuntamme taloudellinen tilanne tulee muuttumaan tulevina vuosina sote-palveluiden siirtyessä aluehallinnon alaisuuteen. Yritysten määrän lisääminen ja yritysten toimintaedellytysten parantaminen kasvattaisivat Ruskon yhteisöverotuloja. Ruskon kokoisessa kunnassa edellä mainitun tehtävän hoitamiseen tarvittaisiin osapäiväinen henkilö. Esitämmekin, että Ruskon kunta selvittää, olisiko esimerkiksi Turun länsipuolella olevilla kunnilla kiinnostusta palkata yhteisesti henkilöhoitamaan paikallisia elinkeinoasioita.”

Kehittämiskelpoisimpana ajatuksena on esiin noussut palvelun hankkiminen Raision kaupungilta. Asian tiimoilta on käyty neuvotteluja, jossa Raisio on esittänyt yritysasiamiespalvelujen hankkimista heiltä. Raisio on jatkamassa yhden yritysasiamiehen työsuhdetta tässä vaiheessa vuoden 2024 loppuun asti. Tämän mukaisesti heillä olisi valmius palvelun tarjoamiseen.

Hankittavan palvelun sisältö voisi olla seuraavanlainen:

Yritysyhteistyö

·         yritysvierailut

·         yritystapahtumat, koulutukset

·         viestintä yrityksille, mm. yritysuutiskirjeet

·         toimitilat

·         tontit

·         neuvonta

·         kunnan ja yrittäjien linkki

Oppilaitosyhteistyö sekä toimialaan liittyvien hankkeiden organisointi ja koordinointi kuuluisivat myös annettavaan palveluun.

Lisäksi palveluun voisi tarvittaessa kuulua myös tapahtumien ja matkailu- ja markkinointiasioiden hoitamista.

Valmistelua on tehty siltä pohjalta, että Ruskon kunnan vuotuiset kustannukset olisivat 33-50 prosentin osuudella 15.450-23.400 euroa. Palvelun hankinta voisi alkaa esimerkiksi 1.3. tai 1.4.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus päättää tehdä periaateratkaisun yritysasiamiespalvelun (1 hlö) hankkimisesta Raision kaupungilta 50 %:n suuruisena vuoden 2024 loppuun asti.

Kunnanhallitus päättää antaa keskushallinnon tehtäväksi tarkempien yksityiskohtien sopimisen Raision kaupungin kanssa mm. palvelun alkamisen suhteen.

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto päättäisi osoittaa tarkoitukseen elinkeinotoimen tehtäväalueelle 24.000 euron lisämäärärahan.

 

Päätös

Kunnanhallitus päätti palauttaa asian jatkovalmisteluun. 

 

Kokouskäsittely

Jorma Raiko esitti asian palauttamista jatkovalmisteluun. Jatkovalmisteluun palauttamista kannatti Virpi Hurula.