Kunnanhallitus, kokous 20.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 49 Vaalien ulkomainonta

RUSDno-2023-89

Valmistelija

  • Sari Laine, Talous- ja hallintojohtaja, sari.laine@rusko.fi

Perustelut

Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 2.4.2023.

Ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 22.–28.3.2023. Suomen Kuntaliitto on suositellut, että vuoden 2023 eduskuntavaalien ulkomainonta aloitettaisiin kunnan hallinnassa ja määräämisvallassa olevilla alueilla viikkoa ennen ennakkoäänestyksen aloittamista eli 15.3.2023.

Kunnalla ei ole lakisääteistä velvollisuutta vaalimainonnan järjestämisen suhteen. Kunnallinen vaalimainontakäytäntö on perustunut kuntien keskusjärjestöjen suositukseen ja sitä on noudatettu 1970-luvulta lähtien. Perusteena suositukselle on aikanaan ollut vaalimainonnan yhdenmukaistamisen tarve, maisemakuvalliset syyt sekä ympäristön siisteys. Vaalimainonnasta on muodostunut perinne, jolla voidaan katsoa edelleen olevan tiedotusarvoa. 

Vaalimainospaikkojen maksullisuudesta ei ole annettu erityisiä suosituksia. Lähtökohtana voidaan kuitenkin pitää, että kunnan järjestämät mainospaikat ovat ehdokkaita asettaneille tahoille maksuttomia. Ruskolla vaalimainospaikat eivät ole olleet maksullisia missään kunnallisissa tai valtiollisissa vaaleissa. 

Ulkomainospaikkoja valittaessa on otettava huomioon vaalilain säännökset, jotka edellyttävät, että vaalimainoksia ei sijoiteta ennakkoäänestys- tai äänestyspaikoille tai niiden läheisyyteen siten, että niiden voitaisiin katsoa vaikuttavan äänestäjien vaalivapauteen. Lähtökohtana voidaan pitää sitä, etteivät vaalimainokset näy vaalihuoneistoihin tai niiden sisäänkäynteihin. Mainoksen sijoittamiselle tarvitaan maanomistajan/-haltijan suostumus. Tienvarsimainonnasta säädetään maantielain 52 ja 52 a §:ssä. Vaalimainoksia ei koske ilmoitusvelvollisuus tienpitoviranomaisille.  

Ruskon 2022 toimitetuissa aluevaaleissa Ruskon kunnan ulkomainonta järjestettiin seuraavasti:

Ruskon kunnanosa: keskustan K-kaupan piha-alue, Lähteenmäessä entisen ravintola Ruskon Tähden piha-alue, S-Marketin piha-alue ja Merttelän koulun risteys,

Vahdon kunnanosa: Valkiavuoren ns. kirkonseudun asemakaava-alueen sisäänmenotien risteys ja liikekeskuksen edusta.

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus päättää, että vuoden 2023 eduskuntavaalien ulkomainonta voidaan aloittaa viikkoa ennen ennakkoäänestyksen alkua eli 15.3.2023. 

Vaalien ulkomainonta toteutetaan seuraavilla alueilla, joihin kunta järjestää vaalimainostelineet:

Ruskon kunnanosa: keskustan K-kaupan piha-alue, Lähteenmäessä entisen ravintola Ruskon Tähden piha-alue, S-Marketin piha-alue ja Merttelän koulun risteys,

Vahdon kunnanosa: Valkiavuoren ns. kirkonseudun asemakaava-alueen sisäänmenotien risteys ja liikekeskuksen edusta.

Vaalimainosten asettajan tulee poistaa vaalimainokset viimeistään 5.4.2023.

Vaalien ulkomainnonnasta vastaa tekninen johtaja Mika Heinonen.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.