Kunnanhallitus, kokous 21.8.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 172 Lausunnon antaminen Turun hallinto-oikeudelle kunnallisvalitukseen koskien valtuuston päätöstä Merttelän koulun oppilaiden opiskelu lukuvuonna 2023-2024

RUSDno-2023-419

Valmistelija

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Perustelut

Turun hallinto-oikeudelle on tehty kunnallisvalitus koskien Ruskon kunnanvaltuuston 14.11.2022 tekemää päätöstä 52 § Merttelän koulun oppilaiden opiskelu lukuvuonna 2023-2024. Valitus on esityslistan oheismateriaalina.

Hallinto-oikeus on pyytänyt kunnanhallitusta viimeistään 31.8.2023

1.) hankkimaan valtuuston lausunnon, jossa

-annetaan selostus asiasta

-vastataan valituksessa esitettyihin vaatimuksiin ja niiden perusteluihin sekä

-lausutaan esitetystä selvityksestä

2) liittämään asiakirjoihin

-selvityksen muutoksenhaunalaisen päätöksen tiedoksiannosta, siihen liitetystä valitusosoituksesta ja valitusajan alkamisesta

-muut asian käsittelyssä kertyneet tai siihen liittyvät asiakirjat

3) sisällyttämään lausuntoon luettelon lausunnon liitteenä olevista asiakirjoista, jotta asianomainen saa myöhemmin vastinepyynnön yhteydessä tietoonsa hallinto-oikeudessa olevan oikeudenkäyntiaineiston. Luettelossa on eriteltävä viranomaisen yksinomaan tätä oikeudenkäyntiä varten laatimat tai hankkimat asiakirjat päätöksen perusteina olleista tai muutoin viranomaisen käytössä asiaa ratkaistaessa olleista asiakirjoista.

Kunnan hallintosäännön 23 §:n mukaan kunnanhallitus päättää valtuuston puolesta selityksen antamisesta valtuuston päätöstä koskevan valituksen johdosta, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätöstä ei ole kumottava.

Asia on edennyt siten, että Ruskon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti 14.9.2022 Merttelän koulun oppilaiden opetuspaikan järjestämisen vaihtamisesta lukuvuoden 2023-2024 alkaessa. Ruskon kunnan hallintosäännön 24 § mukaan opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää perustellusta, opetuksen järjestämiseen liittyvästä, syystä tapahtuvasta opetuksen järjestämispaikan vaihtamisesta. Osana päätöstään opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta lähetti asian edelleen kunnanhallitukselle tiedoksi ja huomioitavaksi.

Kunnanhallitus käsittelikin asiaa kokouksessaan 26.9. johtavan rehtorin ollessa läsnä asiantuntijana kokouksessa. Kokouksessa asia jätettiin pöydälle siitä tehdyn oikaisuvaatimuksen vuoksi.

Kunnanhallituksessa 17.10. asia käsiteltiin uudelleen ja kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että Merttelän koulun oppilaiden opiskelu järjestetään Kirkonkylän koulussa lukuvuodesta 2023-2024 alkaen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan esittämällä tavalla. Päätöksen perusteluna oli se, että opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta on 12.10.2022 94 § käsitellyt 25.9.2022 opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnalle osoitetun oikaisuvaatimuksen koskien Merttelän koulun oppilaiden opiskelua lukuvuonna 2023-2024 (opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 14.9.2022 82 §) ja todennut, että lautakunnan aiemmin tehtyä päätöstä ei ole syytä muuttaa. 

Kunnanhallituksesta asia eteni valtuustoon ja päätöksessään valtuusto totesi, että Merttelän koulun oppilaiden opiskelu järjestetään Kirkonkylän koulussa lukuvuodesta 2023-2024 alkaen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan esittämällä tavalla.

Kouluverkkoa koskevasta päätöksentekoprosessista on todettu jo opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätöksessä 14.9.2022, että lautakunta on tietoinen siitä että kunnanvaltuusto päättää kouluverkosta. Tätä päätöstä on alettu valmistella siten, että valtuusto on siitä tehnyt päätöksen 29.5.2023 26 § (Merttelän koulun lakkauttaminen itsenäisenä yksikkönä). Hallinto-oikeus on päätöksessään 10.3.2023 (Dnro 1705/03.04.04.04.10/2022) katsonut, että valituskelpoinen asiaratkaisun sisältävä päätös Merttelän koulun oppilaiden opiskelun järjestämistä koskevassa asiassa on tehty valtuustossa 14.11.2022 samalla rinnastaen asian kouluverkkoa koskevaan päätökseen.

Valituksen mukaan täytäntöönpanossa on virheellisesti liitetty oikaisuvaatimusohjeet kunnallisvalitusosoituksen sijaan, eikä kunta ole vielä antanut ensimmäistä valitusosoitusta valtuuston päätökselle pyynnöstä huolimatta. Tältä osin valituksen tekijät ovat oikeassa. Valituksen tekijöiden oikeusturvan kannalta asialla ei kuitenkaan ole merkitystä, koska he joka tapauksessa ovat tehneet nyt käsiteltävänä olevan valituksen.

Valituksessa esitetään, että valtuuston kokouksessa 14.11. ei esitelty yhteenvetoja kuulemistilaisuuksista eikä dokumentoitua lapsivaikutusten arviointia eikä informoitu missä laajuudessa ja millä tavalla lapsivaikutusten arviointi on tehty esimerkiksi tulevien koulukyyditysten osalta. Samoin tuodaan esiin, että kuulemiset ovat jääneet tekemättä kuntalaisten, huoltajien, oppilaiden ja henkilökunnan osalta eikä kaikille kuntalaisille avointa keskustelutilaisuutta ole järjestetty eikä kuntalaisilla ole ollut mahdollisuutta saada kysymyksiinsä vastauksia. Esitetyn osalta voidaan todeta, että huoltajien tiedotus-/keskusteluilta pidettiin 10.11. Merttelän koulussa sekä Teams-yhteyden kautta. Muistio kyseisestä illasta on ollut sekä lautakunnan että valtuuston päätöksenteon oheismateriaalina käsiteltäessä Merttelän koulun lakkauttamista itsenäisenä yksikkönä (lautakunnassa 26.4. ja valtuustossa 29.5.). Lapsivaikutusten arviointia ja oppilaiden kuulemista ei järjestetty syksyllä 2022 koska hallinto-oikeuden käsittelyprosessi oli kesken tuossa vaiheessa. Sitä vastoin kyseiset prosessit toteutettiin keväällä 2023 valmisteltaessa kouluverkkopäätöstä.

Huomionarvoista asian kannalta on myös se, että huhtikuussa 2023 valmistuneet Merttelän koulun kosteus- ja sisäilmatekniset tutkimukset osoittavat, että rakennuksessa on merkittävää korjaustarvetta vaikka asia on ilmennytkin vasta valtuustokäsittelyn jälkeen. Tulokset saapuivat kuntaan huhtikuun lopulla 2023 ja kunnan tekninen lautakunta käsitteli niitä omassa lautakunnassaan. Terveystarkastajan lausunnossa todetaan seuraavaa: 1950-luvulla ja 1980-luvulla rakennetuissa osissa on todettu mikrobivaurioita eri rakenteissa ja rakenteista on todettu ilmavirtauksia sisätiloihin; 1950-luvulla ja 1980-luvulla rakennetuissa osissa on olosuhteet, joiden johdosta terveyshaitan ilmeneminen mahdollistaja haitallinen altistumisolosuhde on erittäin todennäköinen; 1950-luvun ja 1980-luvun rakennettuja tiloja ei tule käyttää ennen kuin terveyshaittaa aiheuttavat olosuhteet on poistettu.

Koska Ruskon kunnanvaltuuston päätökseen 29.5.2023 26 § on tehty osaksi saman sisältöinen valitus, kunnanhallitus pyytää hallinto-oikeutta tutustumaan myös kyseisestä valituksesta Ruskon kunnanhallituksen 21.8. antamaan lausuntoon.

Kuntalain 22 §:n mukaan kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on oikeus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Valtuuston on pidettävä huolta monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen mahdollisuuksista ja menetelmistä. Osallistumista ja vaikuttamista voidaan edistää erityisesti:

1) järjestämällä keskustelu- ja kuulemistilaisuuksia sekä kuntalaisraateja

2) selvittämällä asukkaiden ja kunnassa säännönmukaisesti tai pitempiaikaisesti asuvien tai oleskelevien palvelujen käyttäjien mielipiteitä ennen päätöksentekoa

3) valitsemalla palvelujen käyttäjien edustajia kunnan toimielimiin

4) järjestämällä mahdollisuuksia osallistua kunnan talouden suunnitteluun

5) suunnittelemalla ja kehittämällä palveluja yhdessä palvelujen käyttäjien kanssa;

6) tukemalla asukkaiden, järjestöjen ja muiden yhteisöjen oma-aloitteista asioiden suunnittelua ja valmistelua

Hallintolain 41 §:ssä todetaan, että jos asian ratkaisulla voi olla huomattava vaikutus muiden kuin asianosaisten elinympäristöön, työntekoon tai muihin oloihin, viranomaisen tulee varata näille henkilöille mahdollisuus saada tietoja asian käsittelyn lähtökohdista ja tavoitteista sekä lausua mielipiteensä asiasta. Asian vireilläolosta ja vaikuttamismahdollisuuksien käyttämisestä on ilmoitettava asian merkityksen ja laajuuden kannalta sopivalla tavalla. Asian vireilläolosta ei kuitenkaan tarvitse ilmoittaa, jos se vaarantaa ratkaisun tarkoituksen toteutumisen tai aiheuttaa muuta merkittävää haittaa taikka jos se on ilmeisen tarpeetonta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Ruskon kunnanhallitus päättää edellä esitetyn perusteella esittää lausuntonaan Turun hallinto-oikeudelle, että se hylkää kunnanvaltuuston 14.11.2022 tekemästä päätöksestä 52 § tehdyn valituksen.

Päätöksen perusteluksi kunnanhallitus toteaa, että asian valmistelussa on riittävästi huomioitu kuntalain 22 §:ssä ja hallintolain 41 §:ssä esitettyjä kohtia. Lapsivaikutusten arvioinnin osalta kunnanhallitus toteaa, että sitä ja oppilaiden kuulemista ei järjestetty syksyllä 2022, koska hallinto-oikeuden prosessi oli kesken tuossa vaiheessa. Lapsivaikutusten arviointia suoritettiin valmisteltaessa päätöstä Merttelän koulun lakkauttamisesta itsenäisenä yksikkönä.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.