Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta, kokous 24.1.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 6 Perusopetuksen päätelaitteiden sekä AV-laitteiden hankinta palvelumalliin perustuen

RUSDno-2024-32

Valmistelija

  • Kai Laitinen, Johtava rehtori, kai.laitinen@rusko.fi

Perustelut

Vuonna 2015 aloitettiin investointisuunnitelma, jonka tavoitteena oli hankkia henkilökohtaisia päätelaitteita oppilaille. Tämä suunnitelma sai alkunsa pienimuotoisista luokkakokeiluista ja laajennettiin myöhemmin koskemaan kaikkia oppilaita.

Vuoteen 2019 mennessä saavutettiin merkittävä virstanpylväs, kun kaikille oppilaille oli hankittu oma päätelaite. Nämä laitteet osoittautuivat erittäin hyödyllisiksi etenkin kevätlukukauden 2020 etäopiskelujakson aikana, jolloin niiden merkitys korostui.

Lukuvuoden 2020-2021 alusta siirryttiin hankinnoissa käyttämään Tieran palvelumallia. Ruskon kunta on Tieran jäsen ja Rusko on osallistunut Tieran verkkokaupan kilpailutukseen. Rusko on siis oikeutettu hankkimaan sekä PC- että mobiililaitteita Tieran verkkokaupasta. Tieran kilpailutus oikeuttaa Ruskon hankkimaan laiteet Tieralta ilman omaa kilpailutusta. Yhteiskilpailutuksen etuna Rusko osallistuu kaikkien kuntien yhteiseen kilpailutukseen, joten kilpailutuksen volyymin kautta Ruskolla on mahdollisuus tuntuviin alennuksiin yhdessä isojen kaupunkien kanssa. Palvelumalli perustuu laitteen elinkaaren kuukausivuokraan, jossa on huomioitu laitteen hyvitys palautettaessa. Palvelumalli sisältää laitteen vakuutuksen ja tietoturvallisen poiston. Palvelumallissa kustannusten ennakoitavuus ja laitteiden toimintavarmuus paranee. Nykytilanteessa lähes kaikki laitteet ovat palvelumallissa pois lukien alakoulun luokkien pöytäkoneet ja AV- laitteet. Alakoulun luokkien pöytäkoneet ja AV- välineistä eritoten dataprojektorit ovat uusimisen tarpeessa.

Nykyinen palvelumalli:

1.      Oppilaiden iPad, viiden (5) vuoden palvelumalli. Oppilas saa laitteen 1. luokalla ja luovuttaa sen 5. luokan päättyessä.

2.      Oppilaiden kannettava, neljän (4) vuoden palvelumalli. Oppilas saa kannettavan tietokoneen 6. luokalla ja luovuttaa sen 9. luokan lopussa.

3.      Opettajien iPad, neljän (4) vuoden palvelumalli

4.      Opettajien kannettava, neljän (4) vuoden palvelumalli

Perusopetus esittää, että jatkossa siirrytään alakouluissa opettajien luokissa olevista pöytäkoneista henkilökohtaisiin kannettaviin ja telakoihin neljän vuoden palvelumallilla. Samalla iPadeja hankitaan vuosiluokille 2.-6. viiden vuoden käyttösyklillä ja kannettavien tietokoneiden käyttöaikaa lyhennetään neljästä kolmeen (4 ->3) vuoteen. Muutos perustuu opettajien pedagogiseen arvioon, jossa 1. luokalla laitetta ei välttämättä tarvita ja laitetyypin vaihto kannattaa ajoittaa ala- ja yläkoulun nivelvaiheeseen. Lisäksi esitetään, että alakoulujen luokkien AV- välineissä siirrytään asteittain palvelumalliin. Syyslukukaudelle 2024 esitetään hankittavaksi nykyaikaisia näyttöjä kaksi luokkaa / alakoulu dataprojektoreiden tilalle. Nykyaikaisista näytöistä on hyviä kokemuksia Maunun yläkoulusta. Näytöissä ja AV- välineissä viiden (5) vuoden palvelumalli on kustannustehokkain toimintavarmuuteen suhteutettuna siten, että viiden (5) vuoden jälkeen laite lunastetaan omaksi ja sen käyttöä jatketaan kahdesta viiteen (2- 5) vuotta riippuen laitteen käytettävyydestä ja toiminnasta.

Esitettävä palvelumalli:

1.      Oppilaiden iPad, viiden (5) vuoden palvelumalli. Oppilas saa laitteen 2. luokalla ja luovuttaa sen 6. luokan päättyessä.

2.      Oppilaiden kannettava, kolmen (3) vuoden palvelumalli. Oppilas saa kannettavan tietokoneen 7. luokalla ja luovuttaa sen 9. luokan lopussa.

3.      Opettajien iPad, neljän (4) vuoden palvelumalli

4.      Opettajien kannettava, neljän (4) vuoden palvelumalli

5.      Alakoulujen näytöt ja muut av-välineet viiden (5) vuoden palvelumalli

Vuoden 2024 talousarviossa on koulujen ja hallinnon käyttötalousmenoissa varauduttu näihin esityksen mukaisiin muutoksiin ja lisäyksiin.

Tiera-tarjonnan ja hyvitysrahoituksen avulla laitteiden elinkaarta hallitaan tehokkaasti, ja varmistetaan vanhentuneiden laitteiden ajantasainen uusiminen.

Palvelumallissa on otettu huomioon opettajien ja oppilaiden tarpeet tarjoten joustavia ja monipuolisia ratkaisuja opetuksen toteuttamiseen. Uusi malli mahdollistaa jatkuvan päivityksen ja ylläpidon, mikä varmistaa opetusympäristön pysyvän ajanmukaisena ja tukevan oppilaiden oppimisprosessia tehokkaasti.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kai Laitinen, Johtava rehtori, kai.laitinen@rusko.fi

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta hyväksyy esitetyt muutosehdotukset oppilaiden iPad- ja kannettavien palvelumallin vaihtoväliksi.
Lisäksi lautakunta hyväksyy opettajien kannettavan sekä esittelytekstiin perustuvan AV- välineitä koskevan palvelumallin.
Kyseiset hankinnat sisältyvät vuoden 2024 talousarvion käyttötalousmenoihin ja ne huomioidaan jatkossa tulevia talousarvioita tehtäessä.

Päätös

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen