Kunnanhallitus, kokous 23.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 20 Valkiavuoren kunnallistekniikan rakentamisen raportointi 5

RUSDno-2023-14

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mika Heinonen, Tekninen johtaja, mika.heinonen@rusko.fi

Perustelut

Ruskon kunnassa on isojen urakoiden osalta tehty toimintamalli, jossa päättäjiä raportoidaan kuukausittain ja myös talousraportointia seurataan. Valkiavuoren 3- vaiheen kunnallistekniikan rakentamisen raportti toimitetaan kuukausittain tekniseen lautakuntaan.

Työmaatilanne:

Pintakerrokset ovat edelleen tekemättä ja putkityöt ovat edelleen kesken.

Työmaa on myöhässä noin 2 kk. Urakkasopimuksen mukainen valmistuminen oli 19.11.2022. Tilaaja on esittänyt urakoitsijalle useasti huolensa työmaan aikataulusta, ja urakoitsija on lisännyt kalustoa työmaalle. Tästä huolimatta työmaa ei ole valmistunut ajoissa. Urakoitsija on ilmoittanut työmaan valmistuvan tammikuun loppuun mennessä.

Työmaakokous 6 on pidetty 21.11.2022.

Vastaanottotarkastus piti pitää 28.12.2022, mutta se siirrettiin ja työmaakokoukseksi, TMK 7, joka pidetään 9.1.2023.

Taloustilanne: Maksuerätaulukko on oheismateriaalina, laskutustilanne 5.1.2023 on 122 450,00 eli 28,88 % kokonaissummasta.

Ruskon kunta on pyytänyt lisätyötarjouksen, purkulinjan muutoksesta. Lisätyötarjouspyyntö sisältää purkuputken siirron lisätyön ja hyvityksen suunnitelman mukaisen työn vähenemisestä. Muutos tehdään, jotta yksityisen maanomistajan maalta ei tarvitse kaataa isoja puita. Lisätyö tarjousta ei ole edelleenkään saatu.

Ruskon kunnan talousarviossa 2022 on varauduttu hankkeen valmistumiseen. Nyt kuitenkin hankkeen rahoitusta ei olla varattu vuodelle 2023. Tästä syystä pitää kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle esittää lisämäärärahaa vuodelle 2023. Samaa summaa joka säästyi vuonna 2022.

Ehdotus

Esittelijä

Mika Heinonen, Tekninen johtaja, mika.heinonen@rusko.fi

Tekninen lautakunta merkitsee raportin tietoonsa saatetuksi.

Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle Valkiavuoren kunnallistekniikan 8205 (294 750,00€)  ja 8220 (97 245,00€), vuodelta 2022 säästyneet rahat siirretään vuodelle 2023 koska hanke ei valmistunut suunnitelman mukaisesti.

Päätös

Päätösehdotuksen mukaan.

Valmistelija

  • Sari Laine, Talous- ja hallintojohtaja, sari.laine@rusko.fi

Perustelut

Valkiavuoren kunnallistekniikan raportti 5.

Ruskon kunnassa on isojen urakoiden osalta tehty toimintamalli, jossa päättäjiä raportoidaan kuukausittain ja myös talousraportointia seurataan. Valkiavuoren kunnallistekniikan raportti toimitetaan kuukausittain tekniseen lautakuntaan, opetus- ja varhaiskasvatuslautakuntaan, sekä kunnanhallitukseen tiedoksi.

Urakka on myöhässä. Ruskon kunnan talousarviossa 2022 on varauduttu hankkeen valmistumiseen. Nyt kuitenkin hankkeen rahoitusta ei olla varattu vuodelle 2023. Tästä syystä pitää kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle esittää lisämäärärahaa vuodelle 2023. Samaa summaa joka säästyi vuonna 2022.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle Valkiavuoren vuoden 2023 talousarvion investointiosion kunnallistekniikkaan lisättäväksi (8205) 294 750 euroa ja (8220) 97 245 euroa eli yhteensä 391 995 euroa, koska hanke ei ole valmistunut suunnitelman mukaisesti.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.