Kunnanhallitus, kokous 23.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 21 Valtionosuuspäätökset vuodelle 2023

RUS-2023-26

Valmistelija

  • Sari Laine, Talous- ja hallintojohtaja, sari.laine@rusko.fi

Perustelut

Valtionvarainministeriö on antanut 29.12.2022 päätöksen peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta kunnille vuonna 2023. Päätöksen mukaan Ruskon kunnan peruspalvelujen valtionosuuden ja verotulotasauksen sekä veroperuste-muutoksista johtuvien veromenetysten korvauksen yhteismäärä vuonna 2023 on 6 269 412 euroa.

Opetus- ja kulttuuriministeriön 30.12.2022 päätöksen mukaan opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa ja vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa tarkoitetun valtionosuuden määrä Ruskon kunnalle vuonna 2023 on -976 985 euroa.

Kotikuntakorvausmenot ja –tulot otetaan huomioon keskitetysti valtionosuusmaksatuksessa. Kotikuntakorvaukset esitetään talousarviossa toimintamenoina ja toimintatuloina. Koulutoimen palvelujen myyntiä ja ostoa koskevat kotikuntaerät (kotikuntakorvaukset) kirjataan Perusopetuksen tehtäväalueelle tulona ja menona. Nettotulo on 148 510 euroa.

  VM päätös 2023 Talousarvio 2023
Kunnan peruspalveluiden valtionosuus 5 397 569  5 380 252
-josta verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus 1 148 254  1 152 928
-josta osakuntaliitoksen osuus 0 0
Kotikuntakorvaustulot 404 629

404 600

Kotikuntakorvausmenot -256 119 -256 000
Yksityisen opetuksen järjestäjien arvonlisävero 0 0
Veroperustemuutoksista johtuvien veromenetysten korvaus 871 843 887 614
Opetus- ja kulttuuritoimen rahoitus -976 985 -971 431
YHTEENSÄ 5 292 427 5 296 435

Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksen perustana olevat oppilasmäärät on tarkistettu syksyllä annettuihin tilastotietoihin ja määrät täsmäävät. 

Oheismateriaalina

Peruspalveluiden valtionsouuspäätöls vuodelle 2023

Perusopetuksen valtionosuuspäätös 2023 ja maksatustaulukko

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi ja hyväksyy valtionosuuspäätökset vuodelle 2023.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.