Hyvinvointilautakunta, kokous 7.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 13 Vastaus Ruskon Vihreät -valtuustoryhmän valtuustoaloitteeseen liittyen UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -mallin hakemista

RUSDno-2023-65

Valmistelija

  • Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Perustelut

Ruskon Vihreät -valtuustoryhmä on esittänyt 30.5.2022 toistamiseen valtuustoaloitteessaan, että Ruskon kunta hakisi mukaan UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -malliin seuraavalla hakukerralla. Vastaava aloite tehtiin 30.11.2020, johon hyvinvointilautakunta vastasi 18.3.2021 § 17.

Tuolloin todettiin, että Lapsiystävällinen kunta -mallissa UNICEF edellyttää kunnalta riittävällä työajalla resursoitua koordinaattoria ja koordinaatiotyöryhmää, koko kunnan sitoutumista pitkäjänteiseen lapsen oikeuksien edistämiseen, lasten ja nuorten ottamista mukaan lapsiystävällisyyden kehittämiseen sekä lapsia koskevien asioiden valmisteluun ja päätöksentekoon.

Muilta kunnilta ja UNICEF:in asiantuntijoilta saadun tiedon mukaan kunnat ovat varanneet Lapsiystävällinen kunta -mallin koordinaatioon ja valmisteluun nimetylle koordinaattorille työaikaa noin 25 prosentsita täyteen työaikaan kunnan koosta riippuen. Osassa kuntia koordinaatiotyö on liitetty olemassa oleviin tehtäviin, osassa tehtävään on palkattu uusi työntekijä. Vastauksessa pidettiin järkevänä siirtää hakemista mukaan UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -mallin toteuttamiseen vaiheeseen, jossa on saatu varattua hanketta varten ja hyvinvointitoimialan toimistotyön resurssia parantavat riittävät resurssit.

Hyvinvointitoimialalle ei ole palkattu vastauksen jälkeen toimistotyön resurssia. Sen sijaan osana nanny-palvelua ko. malli sopisi edistettäväksi. Seuraava hakuvaihe malliin on syksyllä 2023. Tähän vaiheeseen voidaan lähteä mukaan, mikäli työntekijätilanne nanny-palvelun osalta sen mahdollistaa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä em. vastauksen Ruskon Vihreät -valtuustoryhmän valtuustoaloitteeseen.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.