Kunnanhallitus, kokous 5.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 128 Ruskon kunnan koulukuljetusten järjestämisen perusteet lukuvuonna 2023-2024

RUSDno-2023-261

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kai Laitinen, Johtava rehtori, kai.laitinen@rusko.fi

Perustelut

Ruskon kunnan koulukuljetuksista tuleville lukuvuosille on päätetty kunnanhallituksen kokouksessa 3.6.2019, §118.
Kunnanhallitus on hyväksynyt, että kunnan koulukuljetukset ovat osana kunnan fölikuljetuksia.
Uusi sopimuskausi on alkanut 1.8.2021 ja päättyy 30.6.2027.
Lisäksi sopimukseen kuuluu tilaajan optio, jonka pituus on enintään kolme vuotta.
Vuoden 2022 toteutuneet koulukuljetuskustannukset ovat yhteensä 183821€, josta fölin osuus on 164791€.
Loppuosa kokonaissummasta koskee tiettyjen reittien taksikuljetuksia.
 

Kunnan koulukuljetusreitit lukuvuoden 23-24 aikana noudattavat pääpiirteittäin tällä hetkellä voimassa olevia reittejä ja aikatauluja.
Mikäli valtuusto päättää Merttelän koulun toiminnan loppumisesta itsenäisenä yksikkönä, Hiidenvainion ja Merttelän koulun välinen kuljetus poistuu ja tämän muutoksen myötä tarvitaan yksi koulubussi vähemmän kuin lukuvuonna 2022-2023.
Koulukuljetusreittejä yhdistetään Ruskon ja Vahdon linjojen aikataulua tiivistäen ja lisäksi joitakin iltapäivän lähtöjä vähennetään.
Kuljetukset järjestetään kahdella 19- paikkaisella sekä yhdellä 50-paikkaisella bussilla.
Lisäksi hyödynnetään ruskolaisen taksiyrittäjän liikennöintiä, jos fölin käyttö ei onnistu (esim. oppilaalla kyynärsauvat tai Koululiitu -riskit)
Kaikki koulubussien koulukuljetusoppilaat käyttävät fölikorttia:
jos oppilas kuuluu kunnan kuljetusedun piiriin, kunta järjestää hänelle kortin,
jos oppilas ei kuulu kuljetusedun piiriin, mutta osallistuu kunnan järjestämään koulukuljetukseen, hän hankkii korttinsa itse.
Yhä useammalla oppilaalla on mahdollisuus käyttää kunnan tarjoamaa koulukuljetuspalvelua niin ala- kuin yläkoulussa.
Perusopetuslain mielessä vaarallisiksi luokitelluissa tieosuuksien arvioinnissa käytetään soveltaen hyväksi koululiituohjelmaa.
Koululiitu-ohjelman uusimmat päivitykset ovat esillä kokouksessa ja niihin perustuvat kuljetusreitit on esitetty kunnan koulukuljetusperusteissa lukuvuodelle 2023-2024.

Varhaiskasvatusjohtaja on ehdottanut, että esiopetusoppilaiden kuljetukset järjestetään samoin perustein kuin ensimmäisen luokan oppilaiden koulukuljetukset osana koulukuljetuksia.

 


 

Ehdotus

Esittelijä

Kai Laitinen, Johtava rehtori, kai.laitinen@rusko.fi

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää Ruskon kunnan koulukuljetusperusteet lukuvuodeksi 2023–2024 soveltaen Koululiitu- ohjelman uusinta päivitystä.
Lautakunta merkitsee tiedoksi, että valtuuston päätös koskien Merttelän koulua huomioidaan koulukuljetusliikenteen järjestelyssä.

Päätös

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

Valmistelija

  • Sari Laine, talous- ja hallintojohtaja, sari.laine@rusko.fi

Perustelut

Talousarvioon vuodelle 2023 on asetettu joukkoliikenteen osalta kustannusten karsintatavoite. 

Ruskon sisäisen liikenteen reittejä tarkasteltaessa todettiin, että jos Merttelän koulun toiminta päättyy, Hiidenvainion ja Merttelän koulun välinen kuljetus poistuu ja tämän muutoksen myötä tarvitaan yksi koulubussi vähemmän lukuvuonna 2022-2023. Lisäksi koulukuljetusreittejä yhdistetään Ruskon ja Vahdon linjojen aikataulua tiivistäen ja lisäksi joitakin iltapäivän lähtöjä vähennetään.
Kuljetukset järjestetään kahdella 19- paikkaisella sekä yhdellä 50-paikkaisella bussilla.
Tämän lisäksi hyödynnetään ruskolaisen taksiyrittäjän liikennöintiä, jos fölin käyttö ei onnistu (esim. oppilaalla kyynärsauvat tai Koululiitu -riskit)
Kaikki koulubussien koulukuljetusoppilaat käyttävät fölikorttia.

Kyseisillä opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan muutoksilla aikaansaadaan noin 90 000 euron säästö vuositasolla. Koska asia saadaan käytäntöön vasta loppuvuodesta, tarkoittaa se sitä, että talousarvio 2023 tulee ylittymään noin 45 000 euroa.

Oheismateriaalit:

Fölin koulukuljetusreitit Ruskolla vuonna 2023-2024

Koululiituohjelma riskiluokitus

Ruskon kunnan koulukuljetusten järjestämisen perusteet lukuvuosi 2023-2024

Koulukuljetusten riskiluokitus 2023-2024

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus merkitsee Ruskon sisäisen liikenteen muutokset tiedoksi ja samalla esittää valtuustolle hyväksyttäväksi 45 000 euron määrärahaylityksen  joukkoliikenteen nettokustannukseen.

Päätös

Kunnanhallitus päätti palauttaa asian takaisin valmisteluun.