Hyvinvointilautakunta, kokous 25.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 34 Hyvinvointitoimialan myöntämät toiminta-avustukset 2023

RUSDno-2022-726

Valmistelija

  • Jari Hjelm, Kirjasto- ja kulttuuripalvelupäällikkö, jari.hjelm@rusko.fi

Perustelut

Ruskon kunnan hyvinvointitoimiala myöntää yhdistyksille toiminta-avustuksia ja solmii kumppanuussopimuksia osana toimialan avustusjärjestelmää.

Hyvinvointilautakunta päätti 4.4.2019 § 22, että yhdistysavustusjärjestelmä tulee uudistaa kokonaisvaltaisesti. Kunnanhallitus hyväksyi avustusjärjestelmän etenemisen periaatteet ja aikataulun 29.03.2021 § 68. Päätöksen mukaan hyvinvointitoimialan avustusjärjestelmää uudistetaan vuosina vuosien 2021–2023 aikana siten, että toiminta-avustuksista siirrytään asteittain kohdeavustuksiin. Vuonna 2023 toiminta-avustuksia myönnetään viimeistä kertaa. Toiminta-avustusten osuus avustuskokonaisuudesta on noin 30 %.

Toiminta-avustusten sekä kumppanuussopimusten hakuaika oli 18.3.-2.4.2023.  Hakuajasta tiedotettiin kunnan verkkosivulla ja Facebook-sivulla sekä sähköpostitse yhdistysjakeluna. Avustusinfotilaisuuksia järjestettiin hakuaikana kolme, kummassakin kunnanosassa lähitapaaminen sekä yksi verkossa. Avustushausta oli Otakantaa.fi -palvelussa hakuaikana avoinna kuntalaiskeskustelu ja mahdollisuus esittää ennakkoon kysymyksiä. Avustusta haettiin sähköisesti e-Palvelun kautta. Hakemuksessa pyydettiin ilmoittamaan avustuksen käyttösuunnitelma sekä perustelemaan tarve avustuksen myöntämiselle.

Määräaikaan mennessä avustushakemuksia saapui 14. Hakemuksista neljä koski kumppanuussopimuksia ja 10 toiminta-avustuksia. Hakukelpoisia hakemuksia oli yhdeksän. Avustuksia haettiin yhteensä 24000€ edestä. Avustuspäätöksiä valmistelivat avustusjärjestelmän mukaisesti hyvinvointitoimialan viranhaltijat. Avustushakemuksia arvioitiin esittelyssä ja hakuilmoituksessa julkaistulla kriteereillä: haettavan avustuksen määrä ja hakijan perustelut avustuksen myöntämiseksi; avustettavan toiminnan sisältö, laatu, laajuus, vakiintuneisuus ja vaikuttavuus; avustuksen käytön suunnitelmallisuus; hakijan yleishyödyllisyys sekä kyky tarjota ja kehittää sellaisia toimintoja, jotka edistävät kuntalaisten arjessa toimimista; avustettavan toiminnan suhde alan lainsäädäntöön, kuntastrategiaan, hyvinvointisuunnitelmaan ja yhdistysohjelmaan; hakijan taloudellinen tilanne, mahdollinen markkina-asema sekä edellisenä vuonna saatu avustusmäärä; mikäli useampi yhdistys hakee avustusta samansisältöiseen toimintaan, kiinnitetään huomiota järjestön kykyyn tehdä yhteistyötä ja suositaan yhteistyössä järjestettyä toiminta.

Toiminta-avustuspäätökset lähetetään viikolla 18. Kumppanuussopimusta hakeneiden kohdalla hakumenettelyssä edetään sopimusneuvotteluihin.  

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Lautakunta merkitsee saaneensa tiedoksi vuoden 2023 toiminta-avustusten myöntämisen.

Päätös

Päätettiin ehdotuksen mukaisesti.

Juha Vuotinen ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.