Kunnanhallitus, kokous 19.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 144 Joukkoliikenteen määrärahamuutos vuodelle 2023

RUSDno-2023-348

Valmistelija

  • Sari Laine, talous- ja hallintojohtaja, sari.laine@rusko.fi

Perustelut

Talousarvioon vuodelle 2023 on asetettu joukkoliikenteen osalta kustannusten karsintatavoite 90 000 euroa. 

Vuoden vaihteessa on Turun seudun joukkoliikenteen edustajien kanssa käyty lävitse mahdollisuuksia kustannusten karsimiseksi. Samassa yhteydessä tarkastettiin sisäisen liikenteen reitit ja todettiin, että siellä voidaan tehdä muutoksia.

Koulukuljetusreittimuutokset on hyväksytty 5.6.2023 opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnassa. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan muutoksilla aikaansaadaan noin 90 000 euron säästö vuositasolla. Alunperin muutos oli kaavailtu toteutettavan jo alkuvuodesta mutta koska asia saadaan käytäntöön vasta loppuvuodesta, tarkoittaa se sitä, että talousarvio 2023 tulee ylittymään noin 50 000 euroa.

 

Ehdotus

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy vuoden 2023 talousarvioon 50 000 euron määrärahalisäyksen joukkoliikenteen kustannuspaikalle.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.