Kunnanhallitus, kokous 15.6.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 130 Hallintokuntien pöytäkirjat

Perustelut

Kunnanhallitukselle on toimitettu seuraava hallintokuntien pöytäkirja:

- Hyvinvointilautakunta 4.6.2020

Pöytäkirjat ovat nähtävillä kunnanvirastossa sekä kunnan verkkosivuilla https//rusko.cloudnc.fi/

Ehdotus

Kunnanhallitus päättää merkitä pöytäkirjan tietoonsa saatetuiksi sekä ettei mainittuja päätöksiä siirretä kunnanhallituksen tutkittaviksi, mikäli niitä ei ole ennen tämän pykälän käsittelyä siirretty.

Päätös

Kunnanhallitus päätti käyttää otto-oikeuttaan hyvinvointilautakunnan 4.6.2020 § 47 tekemään päätökseen koskien lautakunnan kumoamaa kirjasto- ja kulttuuripalvelupäällikön päätöstä 1.6.2020 § 4 eräiden perusavustusten jakamisesta.  Hallitus päätti palauttaa asian kirjasto- ja kulttuuripalvelupäällikön uudelleen päätettäväksi sillä lisäohjeistuksella, että hakijan ilmoittama haettava avustussumma tulee huomioida. 

Lisäksi hyvinvointijohtajan tehtäväksi kunnanhallitus antoi parannetun pisteytysjärjestelmän laatimisen vastaavanlaisten tilanteiden ehkäisemiseksi.  


Muutoksenhaku

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.