Hyvinvointilautakunta, kokous 14.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 40 Uimapaikan sopimus kesälle 2022

RUSDno-2022-446

Valmistelija

  • Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Perustelut

Ruskon kunta on tehnyt perinteisesti kesäkaudeksi vuokrasopimuksen uimapaikan käytöstä Matti ja Seppo Suovasen kanssa oheisen sopimuksen mukaan.

Uimapaikan hoitoon ja ylläpitoon liittyviä toimenpiteitä on lisätty vuosien mittaan sopimuksen piiriin esiin nousseiden tarpeiden mukaan. Koska toimenpiteiden toteuttaminen ei ole välttämättä onnistunut kunnan ns. omana työnä, on palveluja jouduttu hankkimaan ulkopuolista palveluntarjoajilta. Tällöin palvelun hinnasta ei ole ollut tarkkaa tietoa etukäteen.

Kuluvan kesäkauden sopimukseen on siksi pyritty sopimaan ns. kattohinta tien suolaukseen ja lammen raivaukseen. Vuokranantajan mukaan kattohinnaksi tulisi sopia 2 000 euroa per toimenpide. Mahdollisesti em. määrittely nostaisi sopimuksen hinnan liki kaksinkertaiseksi. Toimialan talousarvioon ei myöskään ole varattu ko. määrärahoja ehdotetulla tasolla. Siksi sopimuksesta on tarpeen päättää lautakunnan toimesta.

Lisäksi kuluvan kesäkauden jälkeen on syytä täsmentää aikataulua sopimuksen neuvotteluajasta, harkita vuokrasopimuksen voimassaoloaikaa sekä antaa asia kunnanhallituksen päätettäväksi.

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä sopimuksen uimapaikan käytöstä muilta osin entisillä ehdoilla, mutta määrittää sopimukseen liitettyjen em. ylläpitotoimenpiteiden kattohinnan kunnan osalta.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Ylläpitotoimenpiteiden kattohinnaksi määritettiin vuokranantajan ehdotus, mutta jatkoa varten evästettiin, että ko. sopimus tulee neuvotella uudelleen.