Hyvinvointilautakunta, kokous 14.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 41 Evästekeskustelu koirapuistojen rakentamisesta

RUSDno-2022-441

Valmistelija

  • Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Perustelut

Osana investointiprojekteja on koirapuistojen rakentaminen. Koirapuistojen mahdollisesta paikasta järjestettiin kuntalaiskysely vuonna 2021 lopulla. Sen perusteella suosituimpana paikkana pidettiin Paasniitun perhepuistoa. Kuntoportaiden rakentamisen aikana otettiin vastaan perhepuiston naapureiden kirje, jossa vastustettiin kuntoportaiden rakentamista. On oletettavaa, että koirapuiston rakentaminen aiheuttaa myös vastustusta lähialueen asukkaissa riippumatta sijoituspaikasta.

Onkin tarpeen käydä evästekeskustelu, millä tavoin suunnittelu ja paikan valinta on järkevää tehdä, jotta toteutus onnistuisi kuluvan vuoden määrärahojen avulla. Liikuntapalveluvastaava alustaa suunnittelun lähtökohdista ja mahdollisista kehittämisrahoituslähteistä.

Oheismateriaalina kuntalaiskyselyn tulokset.

Ehdotus

Esittelijä

  • Erkki Korpela, erkki.korpela@rusko.fi
  • Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Hyvinvointilautakunta käy keskustelua koirapuistojen rakentamisen suunnittelun periaatteista ja evästää jatkotoimenpiteitä.

Päätös

Hyvinvointilautakunta evästi jatkovalmistelua siten, että lisäselvityksiä toivottiin seuraavista paikoista: Sikovuoren alue, vanha maankaatopaikka, Päällistönmäki.

Eriävä mielipide

  • Sami Niemi jätti eriävän mielipiteen ja ehdotti, että lautakunta esittää valtuustolle koirapuistoja koskevasta investointiprojektista luopumista.