Hyvinvointilautakunta, kokous 14.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 46 Hyvinvointilautakunnan vastaus arviointikertomukseen 2021

RUSDno-2022-444

Valmistelija

  • Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Perustelut

Valtuusto päätti 30.5.2022 § 32 yksimielisesti merkitä tiedoksi tarkastuslautakunnan laatiman arviointikertomuksen 2021 ja lähettää sen toimialoille käsiteltäväksi ja toimenpiteitä varten.

Tarkastuslautakunnan keskeisenä lakisääteisenä tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. (KuntaL 121 §). Valtuusto asettaa toiminnan ja talouden tavoitteet hyväksyessään kuntalain 110.2 §:n mukaisesti talousarvion ja -suunnitelman. Hallituksen on toimintakertomuksessa esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden saavuttamisesta (KuntaL 115 §).

Ruskon tarkastuslautakunta on suorittanut sille lain ja valtuuston hyväksymän hallintosäännön mukaan kuuluvat tehtävät ja esittää valtuustolle kuntalain 121 §:n tarkoittaman arviointikertomuksensa. Painopistealueina kertomusvuoden 2021 aikana ovat olleet varhaiskasvatus, perusopetus ja Maunun koulun peruskorjaus/laajennus. Tarkastuslautakunta ei ole kuullut hyvinvointitoimialan työntekijöitä kertomusta tehdessään.

Tarkastuskertomuksessa on kolme kohtaa, jotka koskevat suoraan hyvinvointilautakunnan vastuualueita tai yleisinä huomioina koskettavat myös lautakunnan alaisia asioita. Niitä kommentoidaan oheismateriaalina olevassa liitteessä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä em. vastauksen koskien tarkastuskertomusta vuodelta 2021 ja antaa sen tiedoksi keskushallinnolle ja kunnanhallitukselle.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.