Hyvinvointilautakunta, kokous 14.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 48 Seniorien kyläasumista Ruskolla – palvelut lähellä -hankkeen projektipalvelujen hankinta

RUSDno-2022-447

Valmistelija

  • Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Perustelut

Ruskon kunta on hakenut ja saanut kehittämisrahoitusta 40 800 euroa ympäristöministeriön ikääntyneiden asumisen toimenpideohjelman erityisavustushausta (VN/4580/2021) hankeajalle 1.10.2021–1.10.2022. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 68 000 euroa.

Hyvinvointilautakunta päätti 8.2.2022 § 12 valtuuttaa hyvinvointijohtajan muuttamaan hankesuunnitelmaa hankerahoittajan ohjeiden puitteissa ja hankkimaan projektin ostopalveluja enintään 70 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista sekä tarvittaessa hakemaan hankeajalle pidennystä.

Hankkeelle on nimetty ohjausryhmä, jossa on mukana keskeiset toimijat sekä Ruskon kunnan eri toimialoilta että Raision sosiaali- ja terveyspalveluista, vanhusneuvostosta sekä kohderyhmän edustajista. Ohjausryhmä ohjaa ja seuraa hankkeen etenemistä, ja on jo aloittanut toimintansa.

Hankkeen toteuttamiseksi on pyydetty kolmelta eri palveluntuottajalta tarjouspyyntöjä, joiden jättämisen määräaika oli 6.6.2022. Jätettyjä tarjouksia tuli vain yksi. Tarjouksessa kokonaishinta on 47 000 euroa. Tarjouksen sisältöä esitellään kokouksessa.

Hankkeen omarahoitusosuuden (27 200 euroa) kattamiseksi hyvinvointilautakunnan talousarvioesitykseen vuodelle 2022 on varattu määräraha siten, että osa omarahoitusosuudesta voidaan kattaa työpanoksina.

Hankkeen aloituksen viivästymisen vuoksi on myös haettu hankkeelle jatkoaikaa ympäristöministeriöstä.

Hyvinvointijohtaja esittelee kokouksessa asiaa tarkemmin.

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Hyvinvointilautakunta päättää merkitä asian tiedokseen ja aiemman päätöksensä mukaisesti valtuuttaa hyvinvointijohtajan hankkimaan ko. palvelun.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.