Hyvinvointilautakunta, kokous 23.4.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 33 Tervettä kasvua -hankkeen mukaiset toimenpiteet

RUSDno-2024-220

Valmistelija

  • Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Perustelut

"Tervettä kasvua – kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyön vahvistaminen lasten ja nuorten ruokakasvatuksen ja ravitsemusterveyden edistämiseksi" -hankkeen tavoitteena on ehkäistä lasten ja nuorten ylipainoa sekä tukea hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyön koordinaatiota lisäämällä yhteistyötä ruokakasvatuksessa ja ravitsemusterveyden edistämisessä. Hanke toteutetaan kuntien ja hyvinvointialueiden yhdyspinnoilla moniammatillisesti. Hankkeessa tehdään selvitys yhteistyö- ja johtamiskäytännöistä sekä levitetään hyväksi havaittuja toimintamalleja kuntiin ja hyvinvointialueille. Lisäksi koulutetaan laajasti kuntien henkilöstöä terveen kasvun ja hyvinvoinnin tukemisesta huomioiden lihavuuden stigma. 

Lasten ja nuorten ruokatottumukset eivät ole kaikilta osin terveyttä edistäviä: ateriarytmi on monella epäsäännöllinen ja kouluruoka jää usein väliin tai on liian yksipuolinen. Kasviksia, hedelmiä ja marjoja syödään liian vähän. Lasten ja nuorten ylipainoisuus on lisääntynyt viime vuosikymmeninä ja myös syömishäiriöoireilu on lisääntynyt, erityisesti koronapandemian jälkeen. Ruskolla ylipainoa esiintyy tuoreen laajan hyvinvointikertomuksen tietojen  perusteella etenkin pienillä alle kouluikäisillä lapsilla. Kaikkia lapsia ja nuoria hyödyttää ruokakasvatus ja ravitsemusohjaus, joka tähtää tasapainoisen ruokasuhteeseen ja monipuoliseen syömiseen.

Kunnissa ja hyvinvointialueilla tarvitaan eri ammattilaisten yhteistyötä lasten ja nuorten ravitsemuksen parantamiseksi ja terveen kasvun tukemiseksi. Keskeisiä toimijoita ruokakasvatuksessa ja ravitsemusterveyden edistämisessä ovat varhaiskasvatus, koulut, ruokapalvelut, neuvola- ja kouluterveydenhuolto, hyte-työ sekä kunnissa toimivat järjestöt ja muut lapsia ja nuoria kohtaavat tahot. 

Tervettä kasvua -hankkeen tavoitteena on vahvistaa moniammatillista yhteistyötä kunnissa ja hyvinvointialueilla. ​Hankkeessa juurrutetaan kuntiin ruokakasvatuksen toimintamalleja Maistuva koulu ja Neuvokas perhe sekä tiedolla johtamisen työvälineitä nykytila.fi. Hankkeessa luodaan kuntiin pysyviä rakenteita ja toimintamalleja työn tueksi sekä koulutetaan kuntien henkilöstöä ruokakasvatukseen ja painostigman huomioimiseen. Hankkeen toteuttavat Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ry, Itä-Suomen yliopisto ja Suomen Sydänliitto Terveyden edistämisen määrärahalla (STM). Hanke on alkanut elokuussa 2023 ja jatkuu syksyyn 2025. Ruskon kunta on ilmoittautunut mukaan hankkeeseen. Kunnalle ei koidu hankkeesta rahoitussitoumuksia tai kuluja.

Mukaan ovat sitoutuneet seuraavat kunnat ja alueet: Pohjois-Pohjanmaa: Ii; Etelä-Pohjanmaa: Kurikka; Varsinais-Suomi: Salo, Koski Tl, Somero, Rusko ja Turku; Kanta-Häme; Etelä-Karjala ja Pohjois-Karjala.

Hankkeen toteuttavat 08/2023-10/2025 Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ry, Itä-Suomen yliopisto ja Suomen Sydänliitto. Rahoitus tulee sosiaali- ja terveysministeriön terveyden edistämisen määrärahasta 2023-2025.

Kokouksessa esitellään hankkeen toimintaa ja toimenpiteitä Ruskolla.

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Lautakunta merkitsee hankkeen tilanteen tiedokseen.

Päätös

Päätettiin päätösehdotuksen mukaisesti.