Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta, kokous 9.6.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 68 Tarkastuslautakunnan arviontikertomus vuodelta 2019 sekä toimialojen toimenpide-esitykset

RUSDno-2020-311

Valmistelija

  • Maarit Ketola, vs. varhaiskasvatusjohtaja, maarit.ketola@rusko.fi

Perustelut

Ruskon kunnanvaltuusto käsitteli kokouksessaan 25.5.2020 arviointikertomusta vuodelta 2019 ja päätti pyytää lautakunnilta kannanotot arviointikertomuksessa esitetyistä asioista.

Varhaiskasvatus:

Varhaiskasvatuspalveluiden tavoitteet toteutuivat lähes kaikilta osin. Tavoitteiden toteutumisosiosta on jäänyt pois asiakastyytyväisyyskyselyn vastausprosentti, joka oli vuonna 2019 kokonaisuudessaan 64 %. Tavoitteena oli että vastausprosentin tulisi olla yksiköittäin vähintään 55 % ja tähän ei jokaisen yksikön kohdalla päästy. Karhukallion vastausprosentti jäi 47 % ja Apilan 38 %.

Lastenhoidon tukien osalta tavoitteet eivät toteutuneet. Yksityisen hoidon tuen käyttö oli laajempaa kuin oli asetettu tavoitteeksi. Kotihoidon tuen ja palvelusetelin käyttö oli alhaisempaa kuin oli tavoitteissa.

Palveluseteli otettiin käyttöön 1.8.2019 ja sitä ei valittu tukimuodoksi niin paljon kun oli tavoitteena. Syynä tähän on varmasti suuri yksityisen hoidon kuntalisä, sekä yksityisen hoidon tuen ja kuntalisän jatkaminen silloin kun palvelusetelillä varhaiskasvatusmaksu olisi tullut perheelle kalliimmaksi (Apilan suurin maksu on 250 € ja kunnallisessa varhaiskasvatuksessa 289 € / kk). Lisäksi uuden tukimuodon markkinointi ottaa oman aikansa.

Kotihoidon tuen pienempi käyttö ei mielestäni ole huono asia, vaikka tavoitteiden valossa niin voisi päätellä. Valtakunnallisesti on tavoitteena saada lapset varhaiskasvatuksen piiriin mahdollisimman laajasti ja tässä tavoitteessa on onnistuttu Ruskolla.

Havainnot varhaiskasvatuksen toimialalta koskivat muutoksia lasten hoidon tuissa sekä varhaiskasvatuksen toteuttamista tulevina vuosina (oma tuotanto vs. yksityinen palveluntarjoaja). Päätös varhaiskasvatuspaikkojen lisäämisen toetuttamistavasta tulevina vuosina pitää tehdä syksyn 2020 aikana, jolloin mahdolliset suunnittelu ym. kulut saadaan sisällytettyä vuoden 2021 talousarvioon. Havainnoissa oli myös otettu esille varhaiskasvatuksen henkilöstön kelpoisuuden varmistaminen lautakunta tasolla. Varhaiskasvatuksen opettajien rekrytointi on ollut vaikeaa ja pätevien pitkäaikaisten sijaisten saaminen on ollut haasteellista. Keinoja pätevien sijaisten saamiseksi kuntaan on mietitty monessa eri ryhmässä, mutta viisastenkiveä tähän pulmaan ei ole keksitty. Palkkauksen tarkistaminen voisi olla yksi vetovoimainen keino. 

Perusopetus:

Arviointikertomus ei aiheuta toimenpiteitä yläkoulun osalta. Tavoitteet toteutuivat ja jokainen peruskoulunsa päättänyt oppilas sai päättötodistuksen sekä siirtyi toisen asteen opintoihin.
Matematiikan valtakunnallisessa kokeessa Maunun koulun oppilaiden pistekeskiarvo oli valtakunnallista tasoa parempi

Alakoulun 6. luokkalaisten oppilaiden kuntakohtaisten kokeiden tuloksissa sekä matematiikassa että suomen kielessä saavutettiin edellisvuotta parempi keskiarvotulos. 
Tavoitteet saavutettiin talousarviotekstissä esitetyn mukaisesti.

Tarkastuslautakunnan havaintoja perusopetuksen toimialueelta olivat seuraavat asiat:
1. luokan oppilaat aloittivat englannin kielen opiskelunsa jo 1, luokan syksyllä.
Psykiatrinen sairaanhoitaja aloitti työskentelyn kunnassa keväällä 2019.
Loppuvuodesta 2019 lautakunta päätti, että Merttelän koulussa aloittaa jatkossa oma 1. luokka. Oppilaaksi ottovalinnassa käytettyä karttaa ei ole esitetty lautakunnan päätösten oheismateriaalina.
Tarkastuslautakunta kokee tämän ongelmalliseksi, koska asian pitää olla julkinen.
Esittelijä toteaa, että karttarajaus valmistui vasta joulukuussa 2019 eikä sen valmistumisen jälkeen v.2019 pidetty enää lautakunnan kokouksia.

Ehdotus

Esittelijä

  • Maarit Ketola, vs. varhaiskasvatusjohtaja, maarit.ketola@rusko.fi
  • Kai Laitinen, Johtava rehtori, kai.laitinen@rusko.fi

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta tutustuu arviointikertomukseen ja lähettää esittelytekstissä olevat selvitykset kunnanhallitukselle.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusoikeus
Päätökseen tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimus osoitetaan kunnanhallitukselle ja toimitetaan keskushallintoon.

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksianto
Oikaisuvaatimus on tehtävä neljäntoista (14) päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Jollei muuta näytetä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä (7.) päivänä sen jälkeen, kun asiakirja on annettu postin kuljetettavaksi.
Saantitodistusta vastaan lähetetystä päätöksestä katsotaan saadun tieto saantitodistuksen osoittamana päivänä. Erillistä tiedoksisaantitodistusta käytettäessä päätöksestä katsotaan saadun tieto todistukseen merkittynä päivänä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Sähköinen asiakirja täyttää myös kirjallisen asiakirjan vaatimuksen. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

 - päätös, johon vaaditaan oikaisua
 - miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
 - millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Vaatimuksen perusteineen on käytävä ilmi oikaisuvaatimuksesta. Tekijän on allekirjoitettava oikaisuvaatimus ja siinä on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä saa Ruskon kunnan keskushallinnosta.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Osoitettava sille viranomaiselle jota kyseinen päätös koskee:

Kunnanhallitus, Hyvinvointilautakunta, Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta, Tekninen lautakunta TAI Tarkastuslautakunta

- viranomainen: xxxxxx
- käynti- ja postiosoite Vanhatie 5, 21290 Rusko
- puhelinvaihde 02 4393 511
- sähköposti rusko@rusko.fi