Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta, kokous 9.6.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 65 AP- IP- kerhotoiminnan järjestelyt lukuvuonna 2020-2021

RUSDno-2020-280

Valmistelija

  • Kai Laitinen, Johtava rehtori, kai.laitinen@rusko.fi

Perustelut

Lautakunta on kokouksessaan 16.5.2018, §30 käsitellyt kunnan järjestämää AP-IP -toimintaa. Päätösehdotuksessa on esitetty:

Mikäli kerhopaikkoja Ruskon kunnanosan aamu- ja iltapäivätoiminnassa halutaan tulevaisuudessa kasvattaa pysyvästi, siitä tulee erikseen päättää valtuuston hyväksymässä talousarviossa.
 

Lautakunnan päätös 16.5.2018 kokouksessa on ollut seuraava:

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta ottaa aamu- ja iltapäiväkerhotoiminta-asian kokonaisuudessaan uudelleen käsittelyyn vuoden 2019 talousarvion valmistelun yhteydessä. Tällöin pyritään siihen, että toimintaan otetaan mukaan määräaikaan mennessä ilmoittautuneet ja sen jälkeen kuntaan muuttaneet 1-2 –luokkalaiset.

Perusopetuksen talousarviotekstissä vuonna 2019 on vahvistettu lautakunnan päätös:

Ruskon keskusta-alueen kasvavan oppilasmäärän myötä erityisesti sekä HV-kouluun että HV-koulun iltapäiväkerhoon on tarve palkata lisähenkilöstöä. HV- ja KK- koulussa on lukuvuoden 2018-2019 alkaessa yli 20 lasta enemmän kuin edellisellä lukuvuodella.
Kasvava oppilasmäärä tuo mukanaan myös erityisen tuen tarvetta ja siihen talousarviossa 2019 varaudutaan tällä henkilömäärän lisäyksellä. IP-kerholaisten määrä lisääntyy myös huomattavasti ja yhden työntekijän lisäämisellä mahdollistetaan kaikkien ekaluokkalaisten ja tokaluokkalaisten IP-kerhopaikka.

 

AP-IP- kerhotoiminnan esimies on tuonut OPVAn kokoukseen (20.11.2019 §126) selvityksen vaihtoehdoista koskien Hiidenvainion ja Merttelän yksiköiden aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä lukuvuonna 2020-2021. (liite)
Päätöstä Merttelän kouluun sijoittuvasta IP-kerhotoiminnasta ei ole kuitenkaan silloin tehty.

Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätöksellä (OPVA, 17.3. 2020 §34) aamu- ja / tai iltapäivätoimintaan 2020-2021 lukuvuodeksi ilmoittautuneiden tulee sitoutua toimintaan lukukauden loppuun asti. (syyslukukausi 12.8.-18.12.2020),
Kun oppilas on ilmoitettu AP / IP - toimintaan ja paikan vastaanottaminen on varmistettu 1.6.2020 mennessä, laskutetaan osallistumismaksu koko syyslukukaudelta, vaikka oppilas ei siihen osallistuisi.

Kevätlukukauden vahvistus pyydetään tekemään 15.12.2020 mennessä. (kevätlukukausi 7.1.-4.6.2021).

Tämä muuttunut käytäntö johtuu siitä, että rekrytoitavien työntekijöiden määrä riippuu iltapäiväkerholaisten määrästä.
Aikaistamalla kerhopaikan vahvistamisaikataulua, kunta pystyy paremmin varautumaan oikean työntekijämäärän palkkaamiseen.
Huoltajaa on tiedotettu tästä asiasta 22.5. ja ohjeistettu vahvistamaan kerhopaikka määräaikaan mennessä. (liite)
Jatkossa IP-kerhon ilmoittautumislomake on avoinna toukokuun ajan ja paikan vahvistaminen tehdään kesäkuun alkuun mennessä.

Määräaikaan mennessä Merttelän koulun tulevan lukuvuoden 1. ja 2. luokkalaisista on IP- kerhopaikkansa vahvistanut kuusi oppilasta.
Seitsemän iltapäivätoimintaan ilmoittautunutta ei ole vielä asiaa vahvistanut.
IP-kerhoon ilmoittautuneiden kokonaismäärä on 62.
Yhteenlaskettunakin 13 oppilaan IP-kerhoryhmä on alle liitteessä esitetyn toimintasuunnitelman toteutumisen määrän.
Henkilöstön palkkauksessa huomioidaan se, että 1 aikuinen vasta 15 iltapäiväkerholaisen toiminnasta.

AP-/IP- toiminnan esimies Jyrki Anttila on läsnä kokouksessa.

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kai Laitinen, Johtava rehtori, kai.laitinen@rusko.fi

Määräaikaan mennessä Ruskon keskusta-alueen AP-/IP-kerhotoimintaan on ilmoittautunut 62 oppilasta.
Merttelän koulun 1. ja 2. luokkalaiste kerhotoimintaan ilmoittautuneiden määrä on alle 15 , joten kerhotoimintaa ei järjestetä Merttelän koulussa lukuvuonna 2020-2021.
Merttelän koulun IP- kerhon oppilaat kuljetetaan Hiidenvainion IP-kerhoon.

AP-IP- kerhotoimintaan ilmoittaudutaan jatkossa toukokuun aikana ja kerhopaikan vahvistaminen tapahtuu kesäkuun alkuun mennessä.
Ilmoittautuminen koskee syyslukauden toimintaa.
Kevätlukukauden toiminnan vahvistus tapahtuu 15.12.mennessä.

Esittelijän muutettu päätösehdotus: 

Määräaikaan mennessä Ruskon keskusta-alueen AP-/IP-kerhotoimintaan on ilmoittautunut 69 oppilasta.
Merttelän koulun 1. ja 2. luokkalaiste kerhotoimintaan ilmoittautuneiden määrä on alle 11 , joten kerhotoimintaa ei järjestetä Merttelän koulussa lukuvuonna 2020-2021.
Merttelän koulun IP- kerhon oppilaat kuljetetaan Hiidenvainion IP-kerhoon.

AP-/IP- kerhotoimintaan sitova ilmoittautuminen alkaa toukokuun alussa kouluun tutustumispäivän jälkeen ja päättyy 15.6. Ilmoittautuminen koskee syyslukukauden toimintaa.

Myöhempi ilmoittautuminen ja / tai paikan peruminen kerhotoimintaan on mahdollista AP-/IP-toiminnan esimiehen päätöksellä.
Päätöksen perusteena voivat olla: kuntaan muuttaminen, perheen muuttunut työtilanne, muutos perhesuhteissa, sairausloma, opintovapaa tms. painava syy.

Kevätlukukauden toiminnan vahvistus tapahtuu 15.12.mennessä.

Päätös

Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusoikeus
Päätökseen tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimus osoitetaan kunnanhallitukselle ja toimitetaan keskushallintoon.

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksianto
Oikaisuvaatimus on tehtävä neljäntoista (14) päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Jollei muuta näytetä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä (7.) päivänä sen jälkeen, kun asiakirja on annettu postin kuljetettavaksi.
Saantitodistusta vastaan lähetetystä päätöksestä katsotaan saadun tieto saantitodistuksen osoittamana päivänä. Erillistä tiedoksisaantitodistusta käytettäessä päätöksestä katsotaan saadun tieto todistukseen merkittynä päivänä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Sähköinen asiakirja täyttää myös kirjallisen asiakirjan vaatimuksen. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

 - päätös, johon vaaditaan oikaisua
 - miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
 - millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Vaatimuksen perusteineen on käytävä ilmi oikaisuvaatimuksesta. Tekijän on allekirjoitettava oikaisuvaatimus ja siinä on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä saa Ruskon kunnan keskushallinnosta.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Osoitettava sille viranomaiselle jota kyseinen päätös koskee:

Kunnanhallitus, Hyvinvointilautakunta, Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta, Tekninen lautakunta TAI Tarkastuslautakunta

- viranomainen: xxxxxx
- käynti- ja postiosoite Vanhatie 5, 21290 Rusko
- puhelinvaihde 02 4393 511
- sähköposti rusko@rusko.fi